Tilaa väreille!!!
Aamun smoothie-postaus oli niin värikäs, että jatketaan samaa teemaa ; ) Suhteeni väreihin on aina ollut jotenkin monimutkainen. Rakastan värejä. Moni väri saa minut todella hyvälle tuulelle. Designers Guilding kankaat ja sisustuskirjat ovat joskus parasta terapiaa. Rakastan kukkien värejä – ja aaahhh… hedelmien värejä. Voisin tehdä asetelmia hedelmäpaloista vain niiden värin takia, tosin ne onneksi maistuvatkin hyviltä!
Välillä itsellenikin tulee tarve maalata – oikeastaan läträtä – mahdollisimman kirkkailla väreillä. Käyttää niin paljon ja niin intensiivistä pigmenttiä kuin mahdollista ja sitten levitellä ympärilleni näitä väriläisikiä.
Mutta mielenkiintoista (koska en ikinä pääse perille tästä omasta toimintamallistani) on se, mitä tapahtuu joka kerta ja hyvin pian värileikkieni jälkeen; täydellinen tarve palata valkoiseen ja murrettuihin, rauhallisiin, mitäänsanomattomiin väreihin – jotka taas tuottavat minulle hyvää oloa ja tyytyväisyyttä.
Sattumalta olin jälleen kerran pyöritellyt tätä ajatusta päässäni, sen jälkeen kun olin viikonloppuna tehnyt taas värileikkimaalauksia ja levitellyt niitä eri paikkoihin – ja heti kohta tuli nopea kyllästyminen ja tarve kerätä kaikki nämä väriläiskät pois ja ahmia valkoista.
Olin ihmetellyt näitä reaktioitani mielessäni, kun puhuin puhelimessa hyvän (ja ihanan luovan) ystäväni kanssa – jolla on pari vastustamattoman ihanaa lasta, joiden kanssa höpöttelin myös hetken puhelimessa. Ja mietin taas, milloin ihminen menettää kykynsä keskittyä kunnolla asioihin, jotka me aikuiset vain ohitamme, ihmetellä rauhassa meistä kovin mitättömiltä tuntuvia asioita, ihailla jotain kaunista, jolla ei ehkä ole rahallista tai muutakaan tunnettua arvoa.
Vaikka usein esim. joogan jälkeen yritän pakottaa itseni makoilemaan rauhassa ja katselemaan taivaalla liikkuvia pilviä ja lentäviä lokkeja, aika pian mieleni täyttyy taas “tärkeistä ja kiireellisistä” asioista. 
Äsken soittelimme saman ystäväni kanssa ja hänkin oli jäänyt miettimään tuota keskusteluamme ja huomannut, että kauniiden asioiden, käsityön, värien ja luovuuden arvostus on edelleen joka päivä läsnä niissä maissa, joissa elellään muutenkin rauhallisemmin, vietetään siestaa ja otetaan päikkäreitä – eletään vähemmän teknistä ja meidän mittapuumme mukaan yksinkertaisempaa arkea ilman deadlineja, joka viikkoisia strategiapalavereita, lasten raahaamista säkkipimeässä päiväkoteihin ja ikuista suorittamista.
Missä vaiheessaa me alistuimme yhteiskunnan, pörssimaailman, kvartaalien, strategiapalavereiden ja kaiken muun oravanpyörän menoon? Elämme oikeastaan ainaisessa suoriutumisen pakossa tai pelossa. Ja ehkä se ei olekaan inhimillistä ja oikein, ettei meillä ole kapasiteettia vastaanottaa niitä asioita, joiden ohi kiirehdimme joka päivä. Tämä ominaisuus ihmisissä tuskin on muuttunut digitalisoitumisen ja pörssitalouden mukana.
“Still in a way
nobody sees a flower really.
It is so small.
We haven´t time,
and to see takes time
like to have a friend
takes time.”
Georgio O´Keeffe
Takaisin tuohon ajatukseeni, miksi kyllästyn väreihin ympärilläni niin pian ja saan tasapainoa valkoisesta? Lomalla pukeudun usein kirkkaisiiin väreihin, keltaiseen, pastelleihin, oranssiin, limeen, violettiin, kukkakuoseihin. Mutta esim. eilen aamuna olin vetäisemässä turkoosia paitaa päälleni, jonka samantien vaihdoin valkoiseen. Mikä onkaan yleisin työpukeutumisen väri länsimaissa? Musta vai tummansininen? Kyse pienten asioiden ihailemisessa ja värien omaan maailmaan päästämisessä ei voi olla vain ehtimisestä – samaan aikaan, kun ihmisillä on aikaa digiviihteelle tunteja päivittäin.
Värit ovat ikivanha visuallinen kieli. Ympäristömme on täynnä värikoodeja, jonka merkityksiä opimme tulkitsemaan jo varhaislapsuudessa. Punainen on voimakas, hälyttävä ja varoittava väri. Ehkä sen visuaalinen voima vie liikaa tilaa alitajunnasta, joka on muutenkin ruuhkainen.
Ehkä työelämä, tiukka päivärytmi pienestä asti, suorittamiset ja velvollisuudet eivät mahdu tasapainoon minunkaan mielessäni värien ja rikkaiden kuosien kanssa? Ehkä mieleni kapasiteetti arkena on niin täynnä, että se vaatii valkoisen ympäristön pysyäkseen kasassa? Ja ehkä lomalla ja niinä väriä janoavina hetkinä viikonloppuisin mieli on tarpeeksi rento ja vapaa nauttimaan väreistä ja pysähtymään pienten yksinkertaisten asioiden ihmeellisyyttä? Hmmm… ehkä tätä voisi jatkaa loputtomiin. Työhuoneeni toimistolla on kuitekin kauttaaltaan valkoinen ja kaikki tapaamisiin tulevat ihmiset ensimmäisenä huokaavat, miten hyvä ja rauhallinen fiilis siitä huokuu. Mutta ehkä jonain päivänä tapaankin ihmiset kirkkaiden värien ja kukkaloiston keskellä ja jokaisella on kapasiteettia nauttia siitä <3
Aikamoinen väri- ja tekstipulautus tästä syntyikin, ensi kerralla kevyemmin ; ) Värikästä päivää!