TIlaa ja ravintoa ajatuksille saaristossa

Meri antaa ajatuksille tilaa. Elämä kaupungissa ja työssä on usein niin hektistä. Missähän vaiheessa ihminen alkaa kuormittaa itseään liikaa? Tottakai juuri työ ja kaikenlainen tekeminen tuo elämään kiinnostavaa sisältöä. Jokainen muovaa oman elämänsä, mutta silti tuntuu, että tällä hetkellä ympäristö kantaa oman osansa paineistuksesta. Yrittäjänä tuntuu, että täytyy nimensä mukaisesti yrittää kaikessa; täytyy yrittää kehittää, myydä, vakuuttaa, miellyttää, parantaa, kilpailla, pärjätä, tehostaa…

Merellä kaikki on toisin. Itsestään selvästi ja luonnollisesti. Kauneus häikäisee ympärillä. Voi vain olla ja nauttia. Itse on niin mitättömän pieni osa ympäristöä, että olo on kevyt ja vapaa kaikesta liiasta yrittämiseatä. Tekeminenkin on niin luonnollista ja ihmisen mittaista. Voisi ajatella, että syntyy vaivaa kun eletään ilman muita ihmisiä, palveluita tai edes sähköä ja makeaa vettä. Oikeasti kaikki tekeminen on konstailematonta ja tuottaa mielihyvää. Mieli saa ansaitsemaansa happea, liikkuminen on mukana kaikessa olemisessa. Lämmin kallio ja hiekka hellivät jalkapohjia ja tuuli ihoa. Tuuli tuoksuu suolalta.

Tulee tärkeäksi pysähtyä usein. Loikoilla. Tuntea itsensä. Huomioida muut. Käydä pitkiä keskusteluja omien läheisten kanssa. Aika saa kevyen ja venyvän olomuodon eikä sitä tarvitse enää yrittää vahtia tai venyttää väkisin. 

Onneksi meillä useimmilla on jokin rakas paikka tai ympäristö, joka tuulettaa, eheyttää, palauttaa, parantaa, antaa meille voimia. Tuohon paikkaan palaaminen ja siellä eläminen auttaa taas iloitsemaan kaikesta kauniista ja tärkeästä elämässä myös sitten joskus talven pimeinä ja hektisinä hetkinäkin. 

Saaren kiertämisen jälkeen hellepäivänä välipala (tai kevyt lounas) syntyi vain lautaselle ladottuna juuri niistä aineksista, jotka eniten miellyttivät silmää, kun avasi kaapin.