Thai Omelettia ja uutta viikkoa

Uusi maanantai aloitti taas viikon puhtaalta pöydältä. Niin kuin jokainen aamu aloittaa uuden päivän. Aamuja pohdin täällä jo postauksessa Uusien aamujen mahdollisuudet ja sitä asennetta  yritän edelleen pitää yllä.

Maanantaiaamut ovat oikeastaan aika kaksijakoisia ajankohttia. Maanantai päättää viikonlopun, mikä yleensä ei ole kovinkaan suuri ilouutinen. Toisaalta se aloittaa uuden päivän ja koko uuden viikon,  ja ainakin  minusta uusissa aluissa on aina oma taikansa. Ehkä siksi tämän maanantain postaukseen osuu taas aamiaisaiheiset kuvat. 
Oikeastaan otin eiliseltä aamiaiselta kuvasetin, jonka ruokasisältö oli hyvin samantapainen kuin tämä Thaimaassa tyttären kanssa nautitulla loma-aamiaisella. Nämä kuvat kuitenkin tuovat enemmän valoa ja aurinkoa tähän postaukseen eli eiliset saivat jäädä ; ) 

Thaimaassa tuli usein nautittua lämmin aamiainen ja kylmä lounas. Ehkä siksi, että aamut olivat vielä vähän viileämpiä kuin paahteiset päivät. Aika tyypillinen aamiainen lomalla oli samanlainen kuin meillä kotona viikonloppuisin eli munakasta ja vihanneksia tuoreina ja lämpimiä + hedelmiä. 

Paitsi silloin viikonloppuisin kun tiedän, että on tulossa ruokavieraita tai muuten päivän ruokailusta tulee tavallista runsaampi, startataan aamun smoothiella, kuten arkisin. 

Thaimaassa syödään usein munakkaita lounaalla ja päivälliselläkin. En ole vieläkään, harjoittelusta huolimatta, onnistunut tekemään oikeaoppista Thai omelettia. Näyttää helpolta saada munakas oikean muotoiseksi tangoksi, johon tehdöön viilto täytteille, mutta ei se ainakaan minulla pysy kasassa ; )
Ihanaa uutta viikkoa, hyviä kohtaamisia kivojen ihmisten kanssa ja menestystä tähänkin viikkoon! Ja olisi kiva nähdä taas sitä auringon upeaa valoa, jossa saatiin viikonloppunakin kylpeä <3

Kommentit (2)
  1. Ihana blogi 🙂 Rauhallinen tunnelma ja paljon inspiroivia juttuja.
    Mielestäni myös kotinne on kaunis erityisesti sohva miellyttää omaa silmää..mistä se on ostettu?

  2. inspirations
    17.3.2016, 19:31

    Hei Susu ja kiitos kauiista sanoistasi <3 Ostimme sohvan Vepsäläiseltä reilu vuosi sitten, kun muutimme. Se on Vepsäläiseltä Furninovan valmistama New York-sohva: http://www.vepsalainen.com/fi/valmistajat/furninova

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *