Taiteellista thai-ruokatarjoilua illanistujaisissa

 Uudenvuoden menu meni meillä thaimaalaisittain. Näistä taiteellisista pikku herkkupaloista en voi ottaa kunniaa itselleni, vaan ne tekivät ja toimittivat meille kaksi ihanaa thai-naista Wan ja Kung.

Olimme kutsuneet muutaman perheen ystäväjoukon meille istumaan iltaa ja mietiskelin etukäteen ruokavalintoja ääneen. Päätin tehdä nyt jotain ihan erilaista kuin yleensä, kun mies viereltä ehdotti, että mitä jos kysytään ruokia tutun Thai-naisen kautta, joka oli bileruokamahdollisuudesta meille vihjannut jo muutama viikko sitten.

Listalla oli (kahden ensimmäisen kuvan) salaattikääryleitä, jotka sisälsivät vihanneksia (ainakin porkkanaa, yrttejä, kevätsipulia), katkarapuja ja riisiä. Jokainen suupala oli kääräisty kauniiksi pikkunyytiksi.

Ihan tuoreet kevätrullat tuotiin meille juuri valmistettuina ja vielä lämpiminä.  Niiden kastike oli hieman tulisempaa ja sillä sai jokainen säädeltyä itse annoksensa tulisuutta oman maun mukaan.

Etukäteen mietiskelin, olisiko paras valinta barbeque-puikkoihin kana vai possu. Päädyimme Kungin kanssa yhdessä kanapuikkoihin ja ne olivat myös todella hyviä, varsinkin suussasulavan maapähkinätahnan kanssa.

Vihannespuolta edusti myös sekoitus erilaisia yrttejä ja katkarapuja friteeratussa riisissä ihanasti maustettuna. Makua tässäkin ruuassa sai lisäämällä siihen tehtyä makeantulista Thai-kastiketta, mmm…

Kung ja Wan toivat meille nämä herkut hieman ennen julien alkua. Ne oli suunniteltu pikkusyötäviksi, joita voisi napostella illan mittaan lisää ja jotka maistuvat myös kylminä- eli tarjoulua ei ollut tarkoituskaan yrittää pitää kuumana.

Tarjoilut oli laitettu kauniisti esille pitkiin, metallisiin tarjoiluastioihin, jotka saimme myös lainaksi.
Barbegue-kanat ja vihannesriisi säilyivät puolilämpiminä kansien alla ja kevätkääryleet ja pienet salaattinyytit oli kauniisti aseteltuina pitkillä tajottimilla.

Valmiina tuodut ruuat kruunasivat tietysti oman juhlamieleni, kun puuhastelua juhlien alla oli huomattavasti vähemmän. Ruoka oli vieraidenkin mieleen, tehty huolellisesti ja hyvistä raaka-aineista. Jos siellä ruudun toisella puolellakin joku on kiinnostunut tilaamaan kotibileisiin tai illalliselle testatusti hyvää Thai-ruokaa, annan mielelläni luotettavien ja viehättävien Thai-naisten yhteystiedot eteenpäin. Tilattavissa on laaja valikoima Thai-herkkuja sekä mahdollisuus pohtia yhdessä sopivin ruokalista –  ja tarvittaessa myös tarjoiluapua. 

Ruokaa tuli niin runsaasti, että herkuttelua meillä on jatkunut vielä pari päivää uudenvuoden jälkeenkin ja ruoka on edelleen ihan yhtä freesiä ja hyvää.

Thai-ruoka ei ole yleisesti ottaen sitä kaikkein vähähiilarisinta, eikä siten tyypillistä sisältöä blogiini. Nämä valinnat edustavat kuitenkin terveellisistä, laadukkaista vihannes- ja lihapitoisista raaka-aineista tehtyjä herkkuja, joita mielelläni suosittelen muillekin ja erityisesti aasialaisen ruuan ystäville. 
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *