Suomen parhaat ravintolapihvit?

Suomen parhaat ravintolapihvit?

Viime viikolla juhlimme perheen kesken pojan synttäriä, ja hän tarvitsi ravintolaksi Goodwinin.

Päätin noudattaa periaatetta, että pihviravintolassa kannattaa valita hyvä pihvi, vaikka listalla oli myös hyvännäköisiä kala- ja salaattiannoksia. Listalta löytyi myös vegaaninen pihvi.

Valinta osui oikeaan, pihvikemusteni perusteella suuhuni suli tähän asti paras pihvi helsinkiläisessä ravintolassa. Mietimme ensin Julin kanssa, pitäisikö lisukkeet puolittaa, koska naapuripöytiin kannettavat pihvit näyttivät niin suurilta. Lisukkeet oli kuitenkin mitoitettu hyvin annokseen, ja ainakin oma kupilliseni grillattuja vihanneksia oli juuri sopiva. Samoin kuin yrttinen ja valkosipulinen kastike, joka oli ihanan kiinteässä muodossa olevaa yrttitahnaa. Jokaiseen annokseen valittiin lisukkeet ja kastikkeet omilta listoiltaan. Poika valitsi synttärin kunniaksi 800 g teeluupihvin ja sekin katosi yllättävän nopeasti lautaselta kehujen kanssa.

Lisäpisteitä antaisin myös ravintolan keskeisestä sijainnista Etelärannasta sekä viihtyisyydestä. Goodwin on kotoisin Tallinnasta ja siellähän tunnetusti osataan tehdä tunnelmallisia ja kauniita ravintoloita. Salissa oli välitön ja lämmin tunnelma ja tarjoilija oli asiantunteva ja rento.

Holvimainen vanhan ajan kotoisa ja lämmin tunnelma sopi erityisen hyvin illan koleaan ja ilmaan. Ja pitihän poistuessa napata kuva taas naistenhuoneessakin, koska olen aina ollut erityisen ihastunut ravintoloiden ja hotellien ja tietysti kotienkin kauniista kylppäritiloista.

Jos haluat kurkata muita ravintolapostauksia, niitä löytyy täältä. Mitä mieltä olet Helsingin pihviravintolatarjonnasta? Jos haluat suositella omaa suosikkiasi muillekin, kannattaa laittaa vinkkiä kommenttiboksiin.

treeni-ja-ravinto ravintoaineet ruokavaliot perhe
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *