Sopivat eväät pitkälle lentomatkalle

Sopivat eväät pitkälle lentomatkallelihapullat hedelmat evaspussiEilen listasin vinkkejä helpottamaan pitkiä lentoja. Nyt aiheena sopivat eväät pitkälle lentomatkalle. Tyttären lähtiessä ylittämään useampaakin valtamerta lennoilla pari päivää sitten, halusin tietysti tehdä oman voitavani lentojen onnistumisen eteen. Ensimmäinen lento oli Icelandairilla Hki – Reykjavik – Chicago. Pieni noin tunnin mittainen pysähdys Reykjavikissa on kiva, koska se antaa tilaisuuden jaloteluun juuri sopivassa kohdassa. Kuitenkin lentokenttä on niin pieni, ettei turhia hötkyilyjä pääse syntymään. Viime keväänä opimme, että Icelandairin lentoihin ei kuulu aterioita.

Tottakai kentällä ja koneessa on ostettavissa syötävää. Kuitenkin kun olin lähettämässä nuorta urheilijaa pitkälle lennolle, halusin laittaa mukaan “kunnollista” syötävää, jota voisi kaivaa koneessa esille silloin, kun on nälkä. Se sujuikin helposti, kun tytön oma toivomus oli äidin tekemät lihapullat. Niillä siis mentiin. Lennolle ei kannatakaan tankata mukaan turhia hiilareita verensokeria nostamaan, koska siellä ei juurikaan pääse liikkumaan, mikä taas osaltaan tasaisi sokeripiikkiä. Ihan perusjutut ovat usein parhaita. Samanlainen setti sopii hyvin evääksi myös turnausmatkoille tai leirikoululasille. Yhtä tärkeää kuin syöminen, on riittävä veden juonti. Tällaisilla eväillä meiltä lähdettiin matkaan:

Sopivat eväät pitkälle lentomatkalle

  • Lihapullat (Taikinassa vain jauhelihaa ja mausteina sinappia, pippuria ja suolaa, paistettu voissa ja oliiviöljyssä).
  • Pähkinöitä
  • Vihannestikkuja ja-paloja (paprika, porkkana, kurkku, tomaatti)
  • Valmiiksi kuorittuja / pestyjä ja palasteltuja hedelmiä (omena, appelsiini, meloni)
Kommentit (4)
  1. Ihan vaan hitoksen hyvä sämpylä loistavilla täytteillä 😛

    1. inspirations
      20.9.2016, 17:54

      Niin juuri, ei sen kovin kummoista tarvitse olla. Mutta on aika ihanaa, kun voi kaivaa laukusta jotain täyttävää, josta pitää, juuri silloin kun on nälkä.

  2. Muuten hyvä listä ja eväät mutta Pähkinöille ilman välityksellä on moni niin allerginen että voivat saada siitä
    Anafylaksian. Joillain lentoyhtiöillä niiden syöminen on kielletty lennoilla, ainakin silloin jos pähkinä allergikko ilmoittanut lentävänsä tietyllä lennolla.

    1. inspirations
      21.9.2016, 12:45

      Hei! Hyvä kommentti, todellakin. Itse en ole tuohon lennoilla törmännyt, kun olen usein pähkinöitä kuljettanut mukanani, mutta se voi tosiaankin olla erittäin haitallista joillekin henkilöille. Kiitos kommentistasi, tuo on tosiaan tärkeää ottaa jatkossa huomioon, ja tietysti sen voi korvata monilla muilla vaihtoehdoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *