Sinulta ei puutu mitään – rentoudu ja ole valmis ottamaan asiat vastaan

Hyvää uutta vuosikymmentä 2020

Kiitos jokaiselle blogin lukijalle kuluneesta vuodesta. Kiitos, että olet juuri sellainen kuin olet ja käyt täällä jakamassa hyvää energiaa. Toivon sinulle sydämestäni iloa, onnea ja rakkautta uudelle vuosikymmenelle.

Kerron tässä meidän uudesta vuodesta ja viimeisessä luvussa on sinulle rento harjoitus, miten virittäytyä toteuttamaan omia toiveita ja unelmia.

Uusi vuosi vaihtui meillä ihan itsemme oloisissa ja ihanissa tunnelmissa, myös sellaisissa hetkissä ja ajatuksissa, joita haluan jakaa kanssasi täälläkin.

Takana on juuri vietetty joululoma yhdessä koko perheen kesken ja kaikki sen ihanat muistot vielä ihan tuoreina mielessä.

Mieskin tokaisi, että meillä ei taaskaan ollut paineita uudenvuoden vietosta ja silti kaikkea ihanaa osui päivään. Niinhän se yleensä meneekin, että rennolla asenteella asiat vain lokasahtelevat hyvin paikoilleen kuin itsestään.

Aamusta alkaen yksi asia vain johti toiseen. Olen aivan intona siitä, että Juliaana osti meille koko perheen vinyasa powerjooga-tunnin joululahjaksi. Se sai pojan ja miehenkin niin vakuuttumaan joogasta, että sen jälkeen ollaan joogattu yhdessä jo kolme kertaa. Uudenvuodenaattoaamunakin mies odotteli minua jo aikaisin joogaamaan kanssani uima-altaalle – ihanaa, voiko olla edes totta! Ensinnäkin se, että jo kolme viikkoa olen saanut joogata palmujen alla uima-altaalla, ja vielä se, että mieskin on vihdoin innostunut rakastamastani aamun aloituksesta.

No, yllättäen jooga jäikin aamusta väliin, kun siivoojat tulivat taloon pari tuntia luultua aikaisemmin (asumme ystäviemme talossa Floridassa samaan aikaan, kun he asuvat meillä Helsingissä). Halusimme päästää heidät rauhassa hommiin ja nappasimme äkkiä joitain tavaroita kassiin ja hyppäsimme autoon.

Onnellisten hetkien päivä

Ajoimme ihan extempore pienelle lähirannalle juomaan aamuvesiämme valkoiselle rantahiekalle. Aamu olikin huumaavaan kaunis. Ranta on lumivalkoista hiekkaa oleva pieni luonnonmukainen lahti, jossa on sellainen Cast away -leffan tunnelma ja jossa oli lisäksemme vain muutama ihminen. Kotkat lentelivät yllämme sinisellä taivaalla, pelikaanit uiskentelivat edessämme ja taustalla hyppeli vielä delfiinikin.

Parin tunnin päästä palasimme takaisin Floridan joulukotiimme. Haukkasimme lounasta, soittelimme Suomeen hyvän uudenvuoden toivotuksia ja päätimme lähteä samantien vielä jatkamaan rantafiiliksiä. Tällä kertaa ajoimme vajaan tunnin päähän suurelle ja kauniille Englewoodin rannalle Manasota Keysiin. Voisin muuten tehdä ihan oman postauksen näistä Floridan länsirannikon ainutlaatuisista rannoista.

Päivä jatkui upeana. Auringon valo kimmelteli veden pinnalta, kun valtavat aallot pyörivät rantaan ja pienet ja isommatkin lautailijat liukuivat laineilla. Hengittelimme raikasta meri-ilmaa ja nautiskelimme. Oli jotenkin täydellistä olla vuoden viimeisiä hetkiä juuri pauhaavan meren äärellä, jota molemmat rakastamme – raikas tuuli tuntui siirtävän vanhan vuosikymmenen sivuun ja tekevän uutta puhdasta ja raikasta tilaa uudelle.

Hetki rannalla teki tilaa uudelle vuosikymmenelle

Yhtäkkiä makasimme vierekkäin jättimäisellä rantapeitolla käsi kädessä. Pyysin miestä sulkemaan silmät, hengittelemään hitaasti ja rentoutumaan.

Oikeastaan en voinut olla nauramatta mielessäni, kun ajattelin, että olimme kuin kaksi pientä lasta onnemme kukkuloilla rannalla, mies Juliaanalta saamissaan kirkkaissa trooppisissa palmu-uimashortseissaan ja minä sateenkaaren värisessä raitauikkarissani, x-asennossa käsi kädessä suut suuressa hymyssä. Kuitenkin hetki tuntui juuri oikealta, täysin luonnolliselta ja täydelliseltä ajoitukselta.

Ensin ajattelimme molemmat mielessämme, aaltojen pauhatessa edessämme, pian loppuvaa vuotta. Mistä kaikesta saammekaan olla kiitollisia ja onnellisia. Sen jälkeen ajattelimme molemmat mielessämme, mitä toivomme eniten ensi vuodelta. Sitten annoimme aaltojen viedä toivomuksemme merituulen mukana.

Näin halusin tehdä, koska tehtävänämme on tietää, mitä haluamme, mutta sen jälkeen huolehtia siitä, että elämme elämäämme onnellisella ja rakastavalla mielialalla. Rentoutua, rauhoittua ja antaa universumin palojen loksahdella paikoilleen omaan tahtiinsa, joka on aina juuri oikea.

Ajelimme kotiin kauniissa auringonlaskussa. Kävimme lähikauppa Publixissa ja siellä oli sopivasti juuri tänään suurta herkkuania, japanilaisten kokkien tekemää sushia.  Nappasin sitä rasiallisen mukaan uudenvuoden iltapalakseni, jonka nautiskelin rakettien paukkeessa.

Illalla vielä ajattelin rantahetkeämme ja sitä, miten tärkeää on osata rentoutua ja vastaanottaa. Stressissä ja kiireessä en ole koskaan saanut mitään hyvää aikaa. On tärkeintä opetella elämään ilman stressiä, keskittyä onnelliseen mielentilaan ja antaa hyvien asioiden resonoida samalla taajuudella.

Sininen laventeli lähetti minulle tänään myös sattumoisin Unelmakortin Instagramissa ihan tällä samalla viestillä: ”Lakkaa haluamasta. Haluaminen on pakonomaista, ja se kertoo, että sinulta puuttuu jotakin. Sinulta ei puutu mitään. Sinulla on kaikki valmiudet siihen, mistä unelmoit. Relaa, hengitä, ole valpas ja valmis vastaanottamaan asiat juuri oikeaan aikaan.”

Sinulta ei puutu mitään – Tee rentoutusharjoitus uudelle vuodelle

Voit halutessasi tehdä saman harjoituksen uuden vuoden ja vuosikymmenen kunniaksi. Makaa rennosti selälläsi ja sulje silmäsi. Hengitä rauhallisesti. Ajattele mielessäsi sitä, mistä unelmoit. Mieti, miksi unelmoit siitä ja ovat motivaatiot oikeita – onnellisuutta ja aidosti hyvää lisääviä. Tunne aidosti se ihana tunnetila, kun saavutat unelmasi. Sen jälkeen kuvittele unelmasi ilmapallon sisään. Heitä pallo tuuleen ja katsele mielessäsi, kun se kohoaa taivaalle ja katoaa pikkuhiljaa näkyvistä. Rentoudu, hymyile ja luota siihen, että tämä vuosi tulee menemään hyvin. Sinulla on lupa rentoutua, luottaa elämään ja olla onnellinen.

Tässä vielä IG:n puolella lähettämäni uudenvuoden ajatus ja toivotus:

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *