Raikas itsetehty jäätee

Raikas itsetehty jäätee
IMG_3164700.jpg
IMG_3181700.jpg
Kevätkeleissä moni on jo ehtinyt sokeritonta jääteereseptiä. Pidän paljon teestä. Lämpimällä jäätee virkistää ja vie hyvin janon. En osta jääteetä valmiina kaupasta, koska mukana tulisi yleensä iso lasti sokeria ja kunnollista jääteetä on helppo tehdä itsekin.

 Raikas itsetehty jäätee

Tähän teehen käytin jo valmiiksi lemonin ja sitruunamelissan lehtien makuisia teepusseja, mutta yhtä hyvin tee voi olla maustamatonta, koska makua tulee kuitenkin lisukkeista.

IMG_3156700.jpg
Teepusseista tehtyä jääteetä ei kuumeneta ollenkaan, vaan kylmä vesi kaadetaan teepussien päälle kannuun, joka laitetaan  jääkaappiin yön yli. Näin teestä tulee kirkasta ja maukasta.

Seuraavana päivänä juomaan lisätään runsaasti sitruunan lohkoja ja sitruunamelissan lehtiä sekä reilusti jääpaloja. Toki esim. mintunlehdet ja limettilohot ovat myös hyviä. Koska en käytä sokeria, en sitä jääteehenkään laita, vaan makeutan sen stevialla. Myös hunaja tai Agave-siirappi toimii hyvin.
IMG_3200700.jpg
Marjaisatkin jääteet ovat hyviä janojuomia. Esim. vadelmajääteen voi nauttia jäisten vadelmien kanssa ja mansikkateen jäisillä mansikoilla. Myös mustikat ja mustaherukat ovat hyviä. Teen  voi silloin koristella kyseisen marjapensaan lehtiä.

Sokeritonta sitruunaista jääteetä noin 2 litraa

  • 6 teepussia
  • 1,5 l kylmää vettä
  • steviaa (maista sopiva määrä ja lisää tarvittaessa)
  • ruukukllinen sitruunamelissan lehtiä
  • 4 sitruunaa
  • reilusti jääpaloja

Ohjeet ylhäällä kuvien yhteydessä. Teepusseja käytettäessä ne lisätään kylmään veteen, haudutetaan jääkaapissa yön yli ja maustetaan ja lisätään jääpalat ennen nauttimista. Jos käytät haudutettua teetä; kiehauta vesi ja kaada haudutettavien teelehtien päälle, siivilöi tee ja jäähdytä nopeasti jääpaloilla, mausta ja nauti.

treeni-ja-ravinto reseptit gluteeniton
Kommentit (1)
  1. Hei! Kauniit ja raikkaat kuvat, oikeaa silmänruokaa ; ) Itse teen jääteetä myös ihan perinteisesti. Haudutan teepussit kuumassa vedessä, sitten jäähdytän teen ja lisään jääpalat ja makeuden. Hyvin toimii!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *