Puotilan Kartanon brunssi – herkullinen viikonloppuaamu kauniissa puitteissa

Puotilan Kartanon brunssi

Aamiaiskulttuurin yleistyminen on minusta tervetullutta. Monet erilaiset asiakkaille järjestetyt yritystapahtumat ovat nykyään aamubuffan muodossa. Se on hyvä tapa aloittaa päivä, tavata uusia ihmisiä ja kuulla järjestäjän uudesta tarjonnasta tai muusta asiasta –  ja nauttia hyvä aamiaineen. Siitä jatkuu tehokas työpäivä hyvillä energioilla. Ihmiset nykyään osallistuvatkin usein mieluummin aamupäivällä kuin käyttävät omaa vähäistä vapaa-aikaa iltaisin työjuttuihin.

Myös ravintoloiden viikonlopun aamiaisbrunssit ravintoloissa ovat tervetulleita. Tarjonta niissäkin on yleensä ihanan runsasta ja terveellistä ja brunssin jälkeen keyen välipalan avulla pärjää myöhäiseen iltaan asti ilman sunnutai (tai lauantai-) kokkailuja.

Toimistoni vieressä on viikonloppuisin Dylanin aamubrunssi, joka notkuu hyviä salaatteja, leikkeleitä, kaloja, hedelmiä ja vaikka mitä herkkuja. Tosin siellä minun tulee käytyä yleensä enemmän arkisin lounaalla, jolloin tarjolla on samantyyppinen buffa. Ympäristökin on ihanan energinen ja boheemi, juuri sopiva katkaisemaan työpäivää.

Puotilan Kartanon brunssi

Meidän hääpäivämme viime kuussa osui sunnuntaihin ja päätimme silloin extemporena aamulla käydä Puotilan Kartanossa aamubrunssilla. Se oli myös tosi positiivinen yllätys ihanan  erilaisessa ympäristössä. Upeat, ja kauniisti ja remontoidut puitteet meren rannalla tarjoavat pienen aikamatkan menneisyyteen. Kartano huokuu vanhaa kaunista tunnelmaa ja ennen tai jälkeen brunssin voi tehdä pienen kävelyretken vaikka vieressä olevien edelleenkin kukkia notkuvien palstojen ohi rannalle.

Emme olleet varanneet pöytää ja meidän neljän hengen seurueemme ohjattoon upeaan  auringonkeltaiseen saliin, jossa saimmekin viettää melkein yksityistilaisuuden. Oma mummolani kauniissa maalaistalossa tarjosi samaa henkeä, ja ehkä siksikin tunnelma oli minulle jotenkin erityisen mieluinen.

Ruoka oli hyvää, monipuolista ja laadukasta, ihania yhdistelmiä salaatissa, hyvää tuoretta kalaa ja juustolautanen lakkahillolla jälkkäriksi. Suosittelen lämpimästi, ja varmasti tulemme itsekin käymään uudelleen. Ihana tapaa aloittaa viikonloppupäivä, joka saa ihan uudenlaista pituuden tuntua, kun ravintolanautinto osuu jo aamupäivään. Tältä meu näytti ainakin silloin meidän hääpäiväaamunamme:

Menu

Leppäsavustettua lohta, mummonkurkkua & sinappikreemiä

Sillilajitelma, keitettyä kanamunaa ja maalahdenlimppua

Grillattua maalaiskanaa, viherversosalaattia & mausteista jogurttikastiketta

Sipuli-vuohenjuustopiiras & marinoitua kesäkurpitsaa

Paahtopaistia, lipstikalla maustettua kukkakaalia ja mustajuurta

Aurinkokuivattua tomaattia & yrttistä couscous-salaattia

Sydänsalaattia, melonia, paahdettua mantelia ja puurtarhurin vinaigrettea

Kartanon leipää ja yrttilevitettä

**

Glaseerattua porsaan niskaa & mustaherukkaista BBQ -kastiketta

Parsa-varhaisperunapaistosta

**

Minicroissantteja ja marmeladia Juustoja ja karpalo chutney

Raparperi trifle (raparperihilloketta, marenkia ja jogurtticreme)

treeni-ja-ravinto ruokavaliot
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *