Punainen linssikookoscurry Beanitillä

Kaupallinen yhteistyö: Verso Food Oy

Punainen linssikookoscurry Beanitillä

linssikookoscurry Beanitillä

Tällä hetkellä minut tekee onnelliseksi niin moni asia, mutta mainittakoon niistä yksi: päivien pidentyminen. Aurinko laskee nyt Helsingissä vasta juuri ennen kello kuutta. Viime viikolla oli todella aurinkoista koko Suomessa, ja se valo tuntui aivan uskomattoman ihanalta. On kivaa tulla töistä kotiin, kun saa vielä edes hetken nauttia valoisasta ajasta.

Valoisammat iltapäivät houkuttelevat ulkoilemaan sisällä istumisen jälkeen, ja onkin ihanaa saada nauttia koko viikon kahden ihanan hoitokoiramme seurasta ja tehdä heidän kanssaan pitkiä kävelylenkkejä.

Punainen linssikookoscurry

linssikookoscurry

Kookoscurry on lämmin ja mausteinen ruoka, joka maistuu vain entistä paremmalta ulkoilun jälkeen. Helppo ruoka valmistuu nopeasti myös arki-iltana. Linssikookoscurry Beanitillä® on myös tosi täyttävä ja protskupitoinen.

Beanit® härkäpapusuikaleet sisältävät 24 g/100 g proteiinia, eli enemmän kuin esimerkiksi kana. Beanit® on kotimainen täysin kasvipohjainen härkäpavusta valmistettu suikale, joka paistetaan pannulla ihanan rapeaksi ja jätetään sisältä meheväksi.

Katso kaikki helpot ja herkulliset blogin Beanit® sekä muut härkäpapureseptit täältä!

beanit

Punainen linssikookoscurry Beanitillä®

Ainekset (6 annosta)

1 pkt
Beanit® härkäpapusuikaleet (Maustamaton)
2 dl
Punaisia linssejä
1
Vihreä paprika
6
Valkosipulinkynttä
1,5
Punaista chiliä
2
Sipulia
Reilu pala inkivääriä
800 g
Tomaattimurskaa (2 tölkkiä)
400 g
Kookosmaitoa (1 tölkki)
Kourallinen tuoretta korianteria
2 tl
Punaista currytahnaa
1,5 tl
Kurkumaa
Suolaa ja pippuria
1
Limen mehu
Oliiviöljyä (Paistamiseen)
6 dl
Vettä
1 h 20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

  1. Pilko sipulit, vihreä paprika, chilit ja valkosipulinkynnet pieneksi.
  2. Kaada reilusti oliiviöljyä kattilan pohjalle ja kuullota juuri kuutioidut kasvikset.
  3. Raasta joukkoon reilu pala inkivääriä.
  4. Paista vielä muutama minuutti ja lisää pannulle tomaattimurska, vesi ja linssit.
  5. Lisää ripaus suolaa ja pippuria sekä punainen currytahna ja kurkuma. Sekoita ja jätä porisemaan miedolla lämmöllä ilman kantta vähintään 45 minuutiksi.
  6. Paista Beanit® pannulla rapeaksi: lisää pannulle oliiviöljyä ja Beanit® härkäpapusuikaleet pannun ollessa lämmin. Paista noin 5-8 minuuttia, kunnes härkäpapusuikaleet on ihanan rapeita. Mausta suolalla ja pippurilla ja puolikkaan limen mehulla.
  7. Valmista jogurttikastike: sekoita kulhossa 3 dl turkkilaista jogurttia, 1 tl hunajaa, kourallinen tuoretta minttua silputtuna, 2 valkosipulinkynttä ja ripaus suolaa ja pippuria.
  8. Lisää kattilaan kookosmaito sekä Beanit® härkäpapusuikaleet. Silppua joukkoon reilusti tuoretta inkivääriä. Anna porista vielä noin 10 minuuttia.
  9. Tarjoile esimerkiksi riisin, jogurttikastikkeen ja tuoreen korianterin kanssa

Ainekset

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *