Pitkä kuuma kesä

Tätä naputellessa istun autossa yhden jäleen keskiviikkoyönä Viron puolella. Vatsa on pullollaan kala-, salaatti- ja juustoerkkuja laivan buffasta ja mieli täynnä kesäistä odotusta.

Eilen illalla vielä istuttiin pitkään kotona kuistilla, syötiin sushia ja kilisteltiin skumppaa pojan synttäreiden kunniaksi. Mies ja poika olivat varanneet matkat Viroon, appivanhempieni kauniille maatilalle, josta kirjoittelin blogiin jo muutamaa viikkoa aikaisemmin (täällä).

Sääennuste näytti tiistaina edelleen pelkkää aurinkoa ja katsaus kalenteriini paljasti vain yhden  tapaamisen seuraavien päivien aikana. Tuumasta toimeen, siirsin tapaamisen tiistaille, vapautin loppuviikon läsnäolotarpeesta ja menin nukkumaan. Aamulla päätös oli syntynyt voimakkaana mielessäni. Halusin lähteä mukaan. Pakkasin vielä tavarat ennen toimistolle lähtöä, työpäivän jälkeen hyppäsimme autoon ja nyt ajettin juuri ulos laivasta, nokka kohti Pärnuta ja Torin maaseutua.

Luvassa on perjantaihin asti ulkoilua ja kivaa puuhastelua kauniissa maisemissa,  laatuaikaa läheisten kanssa – kunnolla myös pojan kanssa. Hän on olut Suomessa jo pari viikkoa, mutta pääosin meillä on ollut niin erilaiset rytmit, että joinain päivinä vain ehdimme huikata pikaiset poit.

Tämä kesä tuntuu jo nyt otsikon mukaisesti pitkältä kuumalta kesältä – on ollut ihanaa heittäytyä hetkeen ja nauttia pitkistä illoista, fillarilenkeistä, saariviikonlopuista ja kaiketa ihanasta kesäpuuhasta. Olen tosi tyytyväinen, että heittäydyin tähänkin reissuun mukaan. Täältä saan hyvin hoidettua tarvittavia työasioitakin, mistään isosta jään  tuskin seuraavien päivien aikana Suomen puolella paitsi.

Selasin äsken koneen kuvavarasoja ja nämä Floridan Punta Gordan Tikibaarin kuvat sopivat täydellisesti tämän alkukesän fiilikseeni. Keäsn alettua näin aikaisin, on jo melkein lomafiilis – toivottavasti tätä jatkuu vielä pitkään.

kauneus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *