Pikainen pestokastike

Salaatteja on taas popsittu reilusti. Suosikkiyhdistelmäni syntyy yleensä kanasta ja/tai juustoista, kuten mozzarella/feta/rae-/home-/kaikki käy 🙂 sekä avokadosta, vihanneksista, pähkinöistä ja siemenistä ja pienestä annoksesta marjoja, hedelmäpaloja yms. raikastusta.
Istuimme iltaa parin ystävän kanssa ja tein ison vadin avokado-kana-juusto-salaattia, joka katosi nopsasti ja sai hyvät palautteet. Jälkkäriksi tein VHH-vanukkaat. Ei ole enää yhtään ikävä piirakoita ja pullia, kun on tottunut tekemään kaikenlaista mutusteltavaa ilman jauhoja ja sokeria. 

Ihanaa, että mansikkakausi alkaa taas lähitulevaisuudessa. Nyt mennään vielä pakastemansikoilla, jotka toimivat parhaiten smootheissa, tai sitten tuoreilla ulkomaalaisilla mansikoilla pienissä erissä.
Tyttö on koukussa pestoihin. Melkein joka salaattiin ja moneen muuhunkin ruokaan superhelpon ja hyvän pestokastikkeen saa yksinkertaisesti sekoittamalla kupissa puolet pestoa ja puolet oliiviöljyä ja valuttamalla salaatin pintaan. Valitettavasti pesto ei kyllä ole mikään kuvauksen kukkanen… 
Paras itse tehty pesto syntyy helposti basilikasta, pinjansiemenistä, parmesaanista, oliiviöljystä, suolasta, pippurista. Tähän pikakastikkeeseen käytettiin valmista kaupan pestoa.
VHH pestokastike salaatille, kalalle tai kanalle:
puolet pestoa
puolet oliiviöljyä
sekoita keskenään
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *