Pihaunelmia

Aurinko on hellinyt meitä niin paljon parin viime viikon aikana, että mieli alkaa jo karkailemaan puutarhatöihin ja pihan laittoon. Vielä on kuitenkin maa roudassa ja vähän liian aikaista niihin puuhiin. Mutta ainahan voi vähän haaveilla ja enemmän siihen osastoon tämä postaus loksahtaakin. 




Nämä kuvat ovat taas Thaimaan Aava Resortista, tällä kertaa sen piha-alueista. Kirjoitin jo aikaisemminkin, että rakennukset suunnitteli nuori thaimaalainen arkkitehti, jolla ei ollut aiempaa kokemusta hotellien suunnittelusta. Sisustuksen ja pihojenkin suunnittelun hoiti suomalainen dSign Vertti Kivi&Co. Vertillekin tämä oli ensimmäinen hotellikohde. 



Lopputulos on aivan lumoava, kaunis, tyylikäs ja rentouttava ilman häivääkään liian hienosta ja pönöttyneestä hotellitunnelmasta. Päinvastoin, suunnittelulla on onnistuttu luomaan monia tunteisiin ja eri aisteihin vetoavia elementtejä. 


Unelmanomaiset verhot kehystävät isoja aurinkosänkyjä ja ranta-alueella ja pihoilla. Käytävät ovat laiturimaisia puisia kulkusiltoja, jotka kutsuvat lomalaista kävelemään paljain jaloin ravintolaan tai hiekkarannalle. Lamput ovat myös vaaleilla kankailla verhoiltuja ja muistuttavat minusta enemmänkin merellisiä lyhtyjä. Vaaleita kevyitä kangasverhoiluja löytyy myös ravintolasta ja hiekkarannalle katetuista pöydistä ilta-aikaan.

Missään alueella ei kasva nurmikkoa, vaan  sen sijaan maata koristavat valkoiset sileät ja pyöreät merihenkisen kivet, jotka ovat kauniita kuin korut (iso huokaus kivikeräilijältä!).  Niistä nousee tyylikkäitä ja huolella valittuja viherkasveja; palmuja aloeveraa, bambuja ja muita trooppisia kaunottaria. 


Tunnelma muistuttaa myös japanilaista puutarhaa, jossa silmä lepää ja mieli rauhoittuu. Paitsi että elementit ovat kauniita ja persoonallisia, kivialueet ja kosteutta keräävät ja säilövät kasvit ovat myös käytännöllisiä. Puukäytäviltä pysyvät puhtaina, eikä kasteltavia ja sadekautena kuraantuvia nurmikoita ole.

Kauniin vastaanottorakennuksen eteen aukeaa alueen ”keskus”, sisäpiha. Sen yhdellä laidalla on suuri aasialaishenkinen rakennus, jonka yläkerrassa on joogasali merinäkymillä ja alakerrassa spa-tilat. Ensimmäiset yöt huoneemme oli tämän keskiön kohdalla.


Keskiökin on puulattiainen. Ihan keskellä sitä on betonista valettu neliö, jossa voi isuskella ja jonka keskeltä kasvaa suuri kukkiva puu.



Jokaisesta Aavan huoneesta on näkymät joko kauniille keskipihalle,  omaan viidakkomaiseen pikkupihaan tai merelle. Myös taaempiin huoneisiin on suunniteltu kekseliäitä maisemaa hyödyntäviä ratkaisuja, kuten kattoterassi katolle, jossa poreammeesta voi ihailla merinäkymää. 

Ensimmäisten rantahuoneiden sekä ravintolan suuret ikkunat ja terassit avautuvat suoraan uskomattoman kauniiseen paraatiisimaiseen merinäkymään. Suurimman osan lomastamme asustimme rannan ensimmäisessä huoneessa, joka ansaitsee vielä oma postauksensa.

Voisin melkein sanoa että tontti on ollut suunnittelijalle alunperin hieman haasteellinen sen pitkänomaisen muodon vuoksi, mutta lopputulos on hurmaava.  Jokainen huoneisto on mietitty yksilöllisesti ja koko suunnittelu on tehty tunteella ja niistä lähtökohdista, että ympäristön ensisijainen tarkoitus on tarjota lomalaisille nautintoja ja  rentouttavaa tunnelmaa. 


Meri on sinänsä jo niin rentouttava elementti, että minusta pelkkä merenranta lähes missä vain on sellaisenaan jo aivan täydellinen ympäristö, eikä sitä pidäkään pyrkiä liikaa muuttamaan, mieluummin joko kalusteita ei ole lainkaan (ja rannan kalliot tai hiekat ajavat sen tehtävän) tai sitten maisemaan tuodaan vain vähäeleisiä ja tunnelmaan sopivia elementtejä. Aavan ranta-alueella voi rentoutua isojen sänkyjen lisäksi kauniilla korikalusteilla tai rennoilla säkkituoleilla. Rantapyyhkeetkin on rullattu pedeille paikoilleen ja ne jätetään bambukoreihin. Kokonaisuus ja kaikki pienetkin yksityiskohdat on luotu välittäen ja isolla sydämellä. 
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *