Pieni tilaus tälle ihanalle kesälle

Pieni tilaus tälle ihanalle kesälle

Kun alkukevät on ollut niin poikkeuksellisen kylmä, on tullut muisteltua, että viime vuonna (ja yleensä) kesä on tainnut olla ainakin hieman edellä. Tuossa viime vuoden kuvia selatessani löysin siitä todistusaineistoakin. Tämä blogin reunan esittelykuvani on otettu tänään tasan vuosi sitten. Silloin oli jo pari viikkoa ollut näin vihreää ja monia lämpimiä päiviä. Onneksi kevät on taas viimein kunnolla tulossa – ja onhan meillä edelleenkin aikaa nauttia pitkästä, ihanasta, vehreästä ja valoisasta kesästä.

Pieni tilaus tälle ihanalle kesälle

Kesä on lempi vuodenaikani. Suurin osa lapsuuden parhaista muistoistakin liittyy kesään. Kun painettiin menemään kavereiden kanssa päivät pitkät paljain jaloin, leikitiin kukkakauppaa, syötiin marjoja suoraan puskista ja salaatinlehtiä maasta ja juostiin rannoilla. Kun sukkahousut sai jättää kaappiin ja lähteä ulos pelkässä kesämekossa. Ja kaikki ne pienet kesän ihmeet keltaisista sitruunaperhosista violetteihin kissankelloihin. Päivät tuntuivat pitkiltä ja kesät melkein ikuisuuksilta. Parasta ehkä oli vapauden ja helppuden tunne, joka oli itsellä ja jonka aisti aikuisissakin.

Suomen kesä on nyt jo ihana keväisine kukkineen ja lintujen lauluineen. Jos yhden pienen toiveen saisin vielä esittää, niin se olisi luonnonvesien lämpeneminen. Ehkä siksi, että olen maaliskuun lapsi ja horoskoopiltani kalat, rakastan uimista –  ja erityisesti meressä ja järvissä. Siihen ei viime kesän viileydessä ollut juurikaan haluja, ja kahta enemmän odotankin tältä kesältä pääsyä laituria pidemmälle nautiskelemaan. Minusta yksi parhaita kesäloman hetkiä on aloittaa aamut ja lopettaa illat raikkailla pulahduksilla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *