Osta työtä Suomeen -päivä starttaa nyt!!

JUURI NYT on vilkas ostamisen aika käynnissä. Veronpalautukset kilahtivat juuri monen onnekkaan tilille, jouluhankinnat ovat kuumimmillaan ja toisaalta mietitään ja hankitaan itsenäisyyspäiväviikonlopun ruoat. Jokaisella ostopäätöksellä on merkitystä. 
Tänään on historian ensimmäinen Osta työtä Suomeen päivä!! Tarkoituksena on, että tänään ostaisimme vain suomalaisia tuotteita. Päivän koti on Facebookissa, jossa tapahtumaan voi osallistua ja sivuille myös linkata omia hyviä ideoita suomalaisesta ostamisesta. FB-tapahtuman tavoitteeksi asetettu 10 000 osallistujan määrä on nyt aamukymmeneltä jo hienosti ylittynyt. Muista käydä osallistumassa ja tärkeimpänä; muista ostaa tänään suomalaisia tuotteita, koska:

Itse en ole kovinkaan innokas soppailija, yleensä päinvastoin. Pyrin ostamaan kestävää ja harvoin. En oikein viihdy kaupoissa, kirppareilla enemmänkin. Mieluiten teen kierrätettyjä hankintoja. Sisustan kotiakin mieluiten vanhoilla, monta tarinaa kokeneilla aarteilla. 
Mutta meistä jokainen ostaa jotain ja se pyörittää koko yhteiskuntaamme ja työllisyyttämme. Suurin oma  ostamisen kohteeni on ruoka ja palvelut. Suomalaisena yrittäjänä tietysti mielelläni lähdin kutsusta mukaan tämänkin päivän ilosanoman levittämiseen. Suosin suomalaisia tuotteita omissa ostoksissani. Bloginkin yhteistyökumppaneiksi valitsen mielelläni kotimaisia yrityksiä.  
Tänään onkin erityisen hyödyllistä myös mainita uusi yhteistyökumppanini Verso Food, joka toteuttaa upeasti kotimaisen tuotannon kehittämistä ja myymistä ja samalla kasviproteiinin lisäämistä ruokavalioomme suomalaisten härkäpapu-tuotteiden muodossa. Verso- tuotteista olen tehnyt mm. viljatonta pizzaa, porkkanakakun makuisia bliss balls-palleroita, mustikka-nicecreamia granolalla, raakasuklaavanukasta ja näkkäriä siemenistä!! Kaikkia yhdistää helppous, terveellisyys, herkullisuus ja korkea kotimaisuusaste. 
Versoa voi ostaa seuraavista kaupoista: Ruohonjuuri, Stockmann Herkku, Prisma, suurimmat S-Marketit ja Alepat, M-Ketju, K-Citymarket, K-Supermarket sekä verkkokaupoista: Ruohonjuuri.fi, Foodie.fi, Kauppahalli24.fi ja Hyvinvoinnin Tavaratalo. 
Kotimaiset tuoreet kasvikset ovat myös päivittäin ruokalautasellani ja niitä löytyy joka kauppakerralla myös kukkurallinen kärryistäni. Tehdessäni kesän Kauppaputarhaliiton kampanjapostausta opin itsekin, että Sirkkamerkki (se, jossa vasen lehti on vihreä ja oikea Suomen lippu) on ainoa suomalaisuuteen viittaava merkki, joka takaa että tuote on 100% Suomessa viljelty.

*Osta Suomeen työtä -päivän järjestää Suomalaisen työn liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja. Lisää tietoa kampanjasta löytyy: Sinivalkoinenjalanjalki.fi. Siinä on mukana 70 yritystä ja Kesko.  Kaikkein tärkein osa kampanjaa on tietenkin meistä jokainen, joka ostaa tänään suomalaisia tuotteita. Ja toivottavasti tekee siitä tavan muiksikin päiviksi.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *