Minkälainen olisi unelmiesi matka? Tee ihana visualisointiharjoitus

Minkälainen olisi unelmiesi matka

Mietin, minkälainen olisi minun unelmieni matka. No, niitä on tietysti monenlaisia, mutta nyt onkin tarkoitus harjoitella visualisointia eli miettiä yksi konkreettinen unelmien matka ja päästä ajatuksissa näkemään ja tuntemaan, minkälaista matkalla olisi. Miltä siellä näyttää, kuulostaa, tuoksuu, tuntuu.

Minkälainen olisi unelmiesi matka?

Kun visualisoit oman unelmiesi matkan, istu ensin alas. Sulje silmäsi. Hengitä syvään. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos… keskity täysin tähän ajatukseen unelmiesi matkasta.

Minun unelmieni matka on lämpimässä. Ilma on hieman kostea. Aurinko paistaa. Ranta on ihan vieressä, koska kuulen meren pehmeiden aaltojen rullaavan äänen. Istun bambusta tehdyssä tuolissa pehmeällä pellavatyynyllä, joka riippuu puisen terassin kattorakenteesta. Päälläni on puuvillainen viileä mekko ja olen ristinyt jalkani eteen korituolissa. Keinun kevyesti eteen ja taakse. Tunnen pienen, miellyttävän tuulen kasvoillani ja katson horisonttiin merelle.

Terassin edessä on vaaleaa hiekkaa. Edessä vesi näyttää ensin turkoosilta, kauempana kirkkaan siniseltä, kuten taivaskin. Katselen ympärilleni ja näen kauniin rantavillan. Koko sen sisustus on bambua ja pehmeitä vaaleita luonnollisia materiaaleja. Aurinko on juuri laskemassa ja sen lämmin keltainen valo saa kaiken näyttämään kultaiselta.

Minkälainen olisi unelmiesi matka?

 

Uima-allasta ei ole, eikä sitä tarvitakaan. Jos nousen tuolista ja kävelen muutaman metrin rantaa pitkin, saan jo upotettua varpaani meriveteen. Vesi on virkistävää, mutta niin lämmintä, että siellä voi nautiskella pitkään. Talon takana ja ympärillä on viidakkomaista kasvillisuutta, palmuja ja köynnöksiä. Isoissa ruukuissa terassilla kasvaa pari banaanipuuta. Illan tullen sisä- ja ulkotilaa erottavat lasiset seinäkkeet vedetään kiinni tai jos halutaan jatkaa aaltojen äänien kuuntelua, vedetään pimeän tullen eteen vain harsomaiset valkoiset verhot.

Rannassa ohi ajaa paikallinen kalastusvene, joka on tulossa päivän reissultansa. Jostain kauempaa kuuluu vielä lasten leikkimisen ääniä. Kaikkialla on hyvin rauhallista ja tuntuu, että olisin osa luontoa itsekin. Kuulen yläpuoleltani naksustusta. Käännän katseeni ylös. Pieni geggo on laskeutunut riipputuolini narua pitkin alas ja katsomme nyt toisiamme suoraan silmiin. Tuntuu samalta, kun joskus lapsena leikien kaverin kanssa sitä, kumpi jaksaa pitää silmät kauemmin auki tuijotuskilpailussa. Hymyilen gegolle ja käännän katseeni taas meren suuntaan. Kuulen pienen kipityksen, kun geggo kääntyy ympäri ja nousee naura pitkin takaisin katolle.

Rantatuolissa

Minulla on todella hyvä olo. Rauhallinen ja onnellinen. Tuntuu, että tässä paikass on kaikki, mitä juuri nyt kaipaan. Villa on tehty luontoa kunnioittaen. Siksikin täällä on niin hyvä olla ja nukun täällä niin hyvin. Herään aamuisin auringon nousuun.

Nyt auringon laskettua nousen korituolista. Kävelen vielä merelle. Heitän mekon hiekalle ja käyn tekemässä merivedessä pienen iltapulahduksen. Istahdan vielä hetkeksi rantaan jääneeseen pieneen tuoliin ja hengitän raikasta meri-ilmaa. Samalla kun kävelen takaisin villaan, iho ehtii jo kuivua merituulessa ja tuntuu ihanan viileältä.

Astun sisään. Villassa on vain yksi suuri huone. Sen perällä on iso, matala sänky, jossa on ryppyisissä pellavalakanoissa muhkeat kevyet peitot. Raotan hieman sängyn verhoa ja löydän sieltä oman kultani lukemasta kirjaa. Sujahdan kainaloon, suljen silmäni ja vaivun ihanaan uneen. Kuulen vielä lintujen laulua. Tunnen luomien läpi, kun auringon kultaiset säteet värjäätät koko maiseman.

Rannassa

 

Tällainen on tällä hetkellä minun unelmieni lomakohde. Jo pelkkä tällainen visuaalisuusharjoitus tekee minut onnelliseksi. Kun mietin, että pulahdan veteen, koen hyvänolon läikähdysen koko vartalossani ja kun ajatuksissni sujahdon lakanoiden väliin nukkumaan, oloni tuntui rauhalliselta ja onnelliselta. Visuaalisointia kannattaa harrastaa jo pelkästään sen tuoman hyvän olon vuoksi. Joskus kun tuntuu, että verenpaine nousee ja päässä jyskyttää, kannattaa ottaa hetki omaa aikaa, sulkea siltmät ja ajatella jotain, mistä todella nauttii. Se tekee hyvää hermostolle ja koko olotilalle. Toinen hyvä puoli on unelmien ajattelussa ja maalailussa on se, että silloin niillä on myös taipumusta toteutua. Tästä voit lukea lisää aiemmasta postauksesta Konkreettisia keinoja unelmien toteuttamiseksi. 

Lepotuoli

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *