Mikä on miesten mielestä parasta joulun aikaan?

Mikä on miesten mielestä parasta joulun aikaan?

Oletko myös kiinnittänyt huomiota siihen, että lähes kaikki jouluaiheinen sisältö mediassa on suunnattua naisille. Kuitenkin yleensä miehet nauttivat varmasti joulusta ihan samalla tavalla kuin naisetkin. Kysyin meidän perheessämme pojalta ja mieheltä, mikä on joulun aikaan parasta. Mitä odotetaan ja mistä nautitaan eniten. Eiväkä ne vastaukset tosiaan paljoakaan poikkea ainakaan meillä naisten ajatuksista. Samalla tavalla sieltä nousee esille ne samat hyvän olon asiat.

Mikä on miesten mielestä parasta joulun aikaan?

Miesten suusta kuultuna:

  1. Vapaa-aika ja löysäily, kalsaripäivät.
  2. Rauhallisuus ja rentoutuminen. Rentoutua voi muulloinkin, mutta erityistä joulun ajassa on rauhallisuus ja kiireettömyys.
  3. Perheen kanssa ajan viettäminen. Joulu on perheloma.
  4. Joulu on taattu pitkä vapaa. Muut asiat rauhoitetaan joulun ajaksi.
  5. Syöminen. Kalapöytä. Joulukinkku. Vaikka meillä syödään yleensäkin hyvin, kaikki pitävät jouluruoista ja niitä on kiva kokata ja nauttia yhdessä.
  6. Coca Colan juominen. Sitä ei juoda meillä juuri koskaan, mutta joulun aikana Kokiskin löytyy aina juomatarjoiluista.
  7. Jouluna tehdään yhdessä juuri sitä mitä halutaan. Katsotaan leffaa, vieraillaan sukulaisten ja ystävien kanssa, ollaan aktiivisia tai rentoudutaan auringossa, niin kuin tänä vuonna.
  8. Lahjojen saaminen ei ole tärkein asia, mutta on kivaa saada toiselle hyvä mieli jollain sopivalla yllätyksellä.

Kuvat Universal Orlandon käynniltämme.

Kommentit (4)
  1. Sellainen toivomus, kun täällä on usein kivoja kuvia ihmisistä eri tilanteissa – olisi hauska saada myös asuinfoa mukaan.

    1. inspirations
      4.1.2019, 01:33

      Moikka! Kiitos kommentistasi. Voin hyvin laittaa infoa kuviin, joissa asu on erityisesti esillä ja tiedot mielessäni. En ole trendipukeutuja, vaan päinvastoin olen aina tykännyt vaatteiden kierrättämisestä ja pitkäaikaisesta käytöstä uusissa yhdistelmissä, mutta sekin on tietysti mainittavissa oleva asia.

  2. Hyvä näkökulma jouluun – ihan turhan usein joulumainonta tuo tosiaan mieleen naiselliset ja tyttömäiset jutut vain, vaikka se on kaikkien juhla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *