Merellinen Kotka täynnä nähtävää ja koettavaa

Merellinen Kotka täynnä nähtävää ja koettavaa

Merellinen Kotka täynnä nähtävää

Kotimaan matkailu on nostanut suosiotaan viime vuosina mm. ilmastosyistä. Tänä kesänä se on ollut erityisen suosittua, mikä on ihanaa. Matkailulle Suomessa on paljon  hyviä syitä, kuten kotimaisten yrittäjien ja palveluiden tukeminen, edullisuus sekä tietenkin kauniin kotimaamme lukuisat kaupungit ja upeat luontokohteet.

Meidän kotimaan matkailumme keskittyy pääosin saaristoon, jossa vietämme lähes koko kesälomamme sekä viikonloput hyvällä ilmalla lomakauden ulkopuolella. Vuodesta toiseen olemme puhuneet, kuinka hauskaa olisi viettää turistipäiviä monissa eri kohteissa, joiden ohi ajamme ihan vain hiukan yli tunnin kestävällä mökkimatkallamme – puhumattakaan lukuisista muista kohteista Suomessa. Tänä  kesänä olemme pitkästä aikaa raskineet lähteä saaristosta edes muutamaksi päiväksi.

Merellinen Kotka täynnäkoettavaa

Merikeskus Vellamo

Viime viikolla lähdimme Haminan saaristosta suvun kesken viettämään kaupunkipäivää Kotkaan ja tutustumaan Merikeskus Vellamoon. Merimuseossa vierähti helposti tunteja ja nähtävää riitti jokaiselle. Kirjoitan Vellamosta myöhemmin vielä oman postauksensa. Museovierailun jälkeen pääsimme kiertämään Kotkan keskustaa loistavien oppaiden johdolla. Kotka on aviomieheni synnyinkaupunki, vaikka hän ei kaupungissa koskaan asunutkaan. Heinäkuun lapsi syntyi kesälomalla, jonka appivanhempani viettivät Haminan saaristossa, kuten myös me nykyään. Anoppini on kuitenkin kotoisin merellisestä Kotkasta, minne he myös perustivat ensimmäisen oman kotinsa appiukkoni kanssa. Kaunis keltainen kotitalo näkyy postauksen ensimmäisessä kuvassa paloaseman takana Kirkkopuiston kupeessa.

Kotka yllätti todella positiivisesti. Keskusta sijaitsee saarella ja meri on kaikkialla läsnä. Kaupungissa riitti paljon nähtävää. Museovierailu ja lounas veivät lähes koko päivän, minkä vuoksi ehdimme vain pysähtyä muutamissa kauniissa ja kiinnostavissa paikoissa. Niihin aiomme palata ajan kanssa mahdollisimman pian.

Sapokka

Sapokan kivikotkat

Sapokan vesipuisto ja kivikotkat

Pysähdyimme ihastelemaan kaunista maisemaa Sapokan vesipuistossa, joka on puistoista tunnetun Kotkan sydän. Puistoalueeksi jo vuonna 1917 kaavoitettu alue Kotkansaarella on kaunis paikka piknikille aurinkoisena kesäpäivänä. Vesipuiston rakentaminen aloitettiin vuonna 1990 Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen johdolla. Noin 20 metriä korkea vesiputous, kukkaistutukset, valaistukset sekä yli 20 suomalaisen kivilajia esittävän kivipaaden kokoelma, Kiviset Kotkat, tekivät vaikutuksen.

Puisto on noin kolmen hehtaarin kokoinen ja sitä koristaa vanhat tervalepät ja männyt sekä kauniit veistokset. Puisto on saanut useita palkintoja, kuten Vuoden valaistuskohde 1993, Vuoden ympäristörakenne 1994, Vuoden kivityökohde 1996. Green Flag Award -palkinto myönnetään vuosittain laadukkaasti ylläpidetyille kaikille avoimille kansainvälisen tason viheralueille. Palkinto myönnettiin vuonna 2019 Sapokan vesipuistolle kuten myös Kotkassa sijaitseville Katariinan Meripuistolle ja Jokipuistolle.

Sapokan puisto

Sapokan vesipuisto

Kotka

Ravintolavinkki keskustassa

Pysäköimme autot keskustaan Kaivokadulle mieheni isoäidin vanhan kodin eteen. Se näkyy hänen ja siskonsa takana ylemmässä kuvassa. Vierestä löytyi tunnelmallinen ravintola Canttiini, mihin pysähdyimme lounaalle. Päivän kala oli herkullinen ahvenannos valkosipulikastikkeella. Ravintolan monipuolinen ruokalista, ystävällinen palvelu sekä hyvä fiilis loivat onnistuneen miljöön sukulounaalle.

ravintola canttiini

canttiini

Popkornin tuoksua ja 1920-luvun tunnelmaa Kinopalatsissa

Keskuskatua kävellessämme kohdalle osui kova sadekuuro, jolta suojauduimme katoksen alle. Kuuron jatkuessa kävimme pyörähtämässä Kinopalatsissa, josta huokui 1920-luvun tunnelma ja herkullinen popkornin tuoksu. Rakennus valmistui aikanaan kabareeteatteriksi, minkä jälkeen se on toiminut myös ravintolana ja elokuvateatterina vuodesta 1998 saakka. Leffailta tunnelmallisessa elokuvateatterissa on parasta sadepäivän vietettä!

sadekuuro

Kotkan Kinopalatsi

Kukkakauppa

Keskustan kivijalkamyymälöiden, ravintoloiden ja puistojen lisäksi Kotkassa on useita kauniita puutaloalueita. Keskustan  kupeessa sijaitsevan Puistolan villat olivat toinen toistaan tunnelmallisempia.

Puistola

Kotkan puistoplanetaario

Kotkan puistoplanetaario

Vierailumme Kotkan puistoplanetaariossa jäi hyvin lyhyeksi päivän toisen kovan sadekuuron takia. Pidempi vierailu siellä on kuitenkin ehdottomasti listalla ensi kerralla. Katariinan Meripuistossa sijaitseva ulkoilma-alue esittää Aurinkokunnan kappaleet ja niiden väliset etäisyydet noin tunnin kävelyreitin varrella. Puiston kaunis merimaisema ja kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen suunnittelemat tyylikkäät ja näyttävät istutukset houkuttelevat viettämään kesäistä päivää ja tutustumaan samalla koko Aurinkokuntaan.

Kirkkopuisto

Kotka

Kotkan keskusta

Kotkassa riittää nähtävää ja koettavaa

Kotkasta jäi paljon vielä näkemättä. Kaupungin kaduilla näkyi lukuisia suloisia kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja. Keskustassa on monia kauniita puistoja veistoksineen ja kauniine istutuksineen. Niissä olisi kiva viettää enemmänkin aikaa. Kiinnostava retkikohde on myös Varissaari, joka noin vartin venematkan päässä Sapokasta. Varissaaren tunnelmaa ja rantoja on kehuttu paljon. Hyviä ruokapaikkojakin löytyy pitkä lista, esim. saarella sijaitsevan ravintola Vaakun ruoka on Sara Ticklen mukaan kaupungin parasta. Eli seuraavalle Kotka-päivällekin on jo monta ideaa mielessä.

Patsas

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *