Luontomeditaatio vastavoimaksi tämän hetken mediailmapiiriin

Luontomeditaatio vastavoimaksi tämän hetken mediailmapiiriin

Luontomeditaatio vastavoimaksi

Olin tänään ajatellut kirjoittaa luontomeditaatiosta. Luin illalla Monika Luukkosen uutta Buddhan hipaisu -kirjaa. Olen pitänyt muutenkin kirjan monista viisauksista ja tyynen miellyttävästä sävystä. Edellisenä iltana luin Monikan mökillään harjoittamasta luontomeditaatiosta, josta myös Taavi Kassinen kirjoitti aikaisemmin Onnellisuuden jooga-kirjassaan ja jota olen itsekin tehdyt kesäisin mökkirannassa ja kuin itsestään matkoilla.

Nyt olin kuitenkin unohtunut koko luontomeditoinnin ja päätin kokeilla sitä uudestaan. Istuin aamulla ja myöhemmin illalla meren äärellä viisi minuuttia kerrallaan hiljaa ja tyynenä. Nautin luonnon kauneudesta. Tuijottelin juuri sulaneen meren pintaa, seurasin lokin lentoa ja hiljensin mieleni. Keskityin vain hengitykseeni ja ympäröivän luonnon kauneuteen. Kun ajatuksia pyrki mieleeni, lähetin ne pois. Tunsin olevani pieni osa kaunista luontoa. Sain jo pienestä aamuhetkestäni voimaa ja tyyneyttä koko päivään, joka itse asiassa menikin todella hyvin. Sen jälkeen keskittyminen työprojekteihin sujui helposti ja sain vastaanottaa myös ihania uutisia ja onnistumisia päivän aikana.

Luonto on jo keväinen – ja tästä on alkamassa taas upea aika. Pihan laittaminen on jo mielessä, puutarhaistutukset ja uuden kodin terassin kalustaminen. Meilläkin ensimmäisissä pensaissa on jo hiirenkorvat ja tulppaanit työntyvät maasta. Päätin jatkaa luontomeditaatiohetkiäni ja tehdä niistä säännöllisen osan kevättäni.

Tänä aamuna luin Instagramista Riitan tekstin. Riitta oli ensimmäinen joogaopettajani, jonka tunneilla kävin vuosia ja joka opetti minulle, että jooga on avain henkiseen ja fyysiseen hyvään oloon. Siitä asti jooga ja meditaatio ovat kuuluneet elämääni.

En ole ottanut kantaa blogissani viime aikojen uutisilmapiiriin, koska se ei ole mielestäni kuulunut tänne. Blogi on minulle luova projekti, sellainen positiivinen turvapaikka, jossa haluan meillä kaikilla olevan hyvä olla. Täällä keskitytään asioihin, jotka tukevat hyvinvointia ja joista nautitaan.

Nyt kuitenkin Riitan teksti käsitteli juuri tätä hetkeä ja uutismylläkkää ja osui niin yksiin oman ajatteluni kanssa, että päätinkin ottaa sen mukaan tähän postaukseen, samoin kuin oman vastaukseni siihen.

Joogaopettajan kutsu yhteiseen meditaatioon

Riitta kirjoitti:

Huomenta! Mä uskon henkisyyteen, värähtelyyn ja energiaan. Mä kammoan liikaa analysoimista ja järjen valjastamista kaikkeen. Uskon, että mitä enemmän koronastakin touhotetaan, sen vahvemmaksi sen negatiivisuus muuttuu.

Ajatuksilla on hurja voima, se mihin kiinnität huomiosi ja energiasi, kasvaa.. Nää sinäkin nyt korona ohinmenneenä vaiheena…mielikuvat tulevat todeksi!

Miten olisi klo 12 tänään yhteinen meditaatio? Sen aikaa kun haluat… Tervetuloa mukaan sessioon. Tehdään myönteistä, rauhassa:)

Ja uskonpa, että korona asettaa tarvittavan breikin kaikkeen turhaan hössäämiseen….ja mahdollisuuden ajatella monesta asiasta toisin…jalat maahan ja henkinen ote elämään, ystävät.

t. Riitta

Ja minä vastasin:

Hyvä, Riitta! Olet ensimmäinen ja pitkäaikaisin joogaopettajani ja kirjoitat taas niin viisaasti, kiitos siitä. Ajattelen ihan samalla tavalla. Ajatukset konkretisoituvat. Toistuvat ajatukset muuttuvat mielen omaksi uskomusjärjestelmäksi ja mieli on oma komentokeskuksemme. Meillä kaikilla on myös yhteinen mieli. Tunnetila voimistaa tapahtumia. Onnellinen ja kiitollinen tunnetila vetää puoleensa lisää aihetta onnellisuuteen, ja päinvastoin.

Tämän kaiken toistuvaksi mylläkäksi muuttuneen uutisoinnin keskellä meillä on oikeus ottaa vastaan se tieto, mikä on tarpeellista ja tehdä niitä asioita, joista on oikeasti hyötyä ja joihin meillä on vastuu. Tottakai kuuluukin huolehtia itsestä ja läheisistä, pestä käsiä ja pitää huolta vastustuskyvystä ja hyvästä kunnosta.

Sensaatiohakuisuus ja negaatioiden toistelu ei kuitenkaan kuulu siihen. Olleellisen tiedon jälkeen voimme sulkea aiheen laitteiltamme, työpaikoiltamme, kodeistamme ja keskusteluistamme – voimme valita uudestaan, mihin keskitymme ja mitä haluamme omaan ja muiden elämään – olemalla kiitollisia juuri tästä hetkestä, terveydestä ja monista hyvistä asioista. Voimme keskittyä suuntaamaan eneriamme tähän hetkeen ja ajatuksissamme sellaiseen tulevaisuuteen, jonka haluamme rakentaa.

Joogit opettelevat tyyneyttä myrskyn silmässä. Sitä, että kaikki tapahtuu oikeaan aikaan. Tämänhetkinen mediamylläkkä voidaan ottaa mahdollisuutena pysähtymiseen ja muutokseen, kääntää liian suureksi kasvanut uutisointi ja asioiden toistelu joka kanavalta, liian kova yrittämien, stressaaminen, huolehtiminen ja pyrkiminen –  tyyneydeksi ja rauhallisuudeksi.

Kaikki hyvät ja ihanat asiat lähtevät oikeista motiiveista ja siitä, kun tunnetila resonoi rakkautta ja yleistä hyvää. Silloin hyvät asiat tulevat ja ne vastaanotetaan, ei niitä voi pakottaa. Minulla on tästä jo koko aikuisen elämäni mittainen kokemus. Nyt on hyvä hetki ymmärtää universumin viesti ja muuttaa liiallinen ulkoisesti ohjautuva kielteinen energia tyynesti sisäiseen voimaan ja myönteisyyteen.

Aloitinkin eilen sopivasti pitkästä aikaa luontomeditaation. Istuin hiljaa 5 min. aamulla ja iltapäivällä meren äärellä. Katselin, nautin luonnon kauneudesta, hiljensin ajatukseni ja vain olin. Koko päivän mieliala pysyi tyynenä, sain ottaa vastaa monta todella hyvää asiaa ja olla kiitollinen niistä. Olen mukana tänään klo 12 yhteisessä meditaatiossa. Istutaan alas tahoillamme, rauhoitutaan ja hiljennytään hetkeksi. Niin kaun kuin tuntuu hyvältä. Ehkä se on vartti. Viisikin minuuttia riittää.

Tule mukaan luontomeditaatioon

Riitan kutsuma meditaatiohetki on jo ihan pian, eikä moni teistä ehdi lukea tätä tekstiä – tai keskeyttämään omia hommiaan juuri silloin. Ehkä joku ehtii mukaammekin. Ehdotan kuitenkin, että jos myös koet halua ja tarvetta oman sisäisen tyyneyden ja hyvän mielen lisäämiselle, kannattaa ottaa voimaa luonnosta. Mitä useampi meistä keskittää ajatuksensa myönteisyyteen ja ottaa luonnon tuoman energian mukaan omaan päiväänsä, sitä voimakkaammaksi koko myönteinen värähtely ja ilmapiiri kasvavat.

Jätä viestiä kommenttiboksiin tai vain ajattele mielessäsi, jos haluat olla mukana, vaikka joka aamu. Olemme kuitenkin samaa energiaa ja pelkkä tietoisuus yhteisestä ajattelusta kasvattaa hyvää oloa jokaiselle <3

Buddhan hipaisu -kirja innostaa mielen harjoituksiin

Tästä kirjasta lähti ajatukseni aloittaa luontomeditointi uudelleen. Suosittelen – kaunista hyvänolon luettavaa, joka sopii mielestäni erinomaisesti juuri tähän hetkeen.

Kirjassa Monika Luukkonen kirjoittaa omista kokemuksistaan ja liiallisen kuormituksen taakasta sekä miten on saanut siihen apua mielen harjoituksilla ja mm. juuri tällä itsekin harjoittamallani luontomeditaatiolla.

Kirja on jo sinällään rauhoittavaa luettavaa, ainakin itse olen lukenut sitä iltaisin ennen nukkumista hitaasti ja miestiskellen. Siitä saa myös monia mielenkiintoisia ja toteutuskelpoisia vinkkejä erilaisiin meditaatiotekniikoihin sekä kiinnostavaa tietoa Buddhismista ja sen avainhenkilöistä ja historiasta. Sain kirjan Buddhan hipaisun arvostelukappaleeksi blogiin.

Näin keväistä ei meilläkään vielä ole, mutta kuvitukseksi tähän tekstiin sopivat hyvin nämä tammikuun reissukuvat. Lomilla luontomeditaatiota tulee harrastettua ilman että sitä edes huomaa. Miksei muulloinkin?

Kommentit (6)
  1. Niin hyvä teksti. Juuri tätä tarvitaan nyt. Ihan kyllästyttää, että uutiset ottaa vallan koko ilmapiiristä, ihan kuin mitään muuta ei enää tapahtuisikaan. Kiitos tekstistä. Varaan kanssa aikaa huomenna luonnolle ja hiljaiselle ja positiiviselle ajattelulle. Ihanaa z3

    1. inspirations
      12.3.2020, 18:33

      Voi kiitos, Teija. Niin ihanaa, että pysähdyit tänne ja jaat samanlaisen ajatusmaailmasi. Toivon sinulle onnellisuutta ja tasapainoa lisäävää meditaatiohetkeä huomenna ja ihanaa loppuviikkoa.

  2. Jari Viljakka
    12.3.2020, 18:28

    JUST NÄIN! Koko ajan tapahtuu kaikkea hyvää ja vain koronasta jauhetaan. Kiitos näin hyvästä näkökulmasta.

    1. inspirations
      12.3.2020, 18:34

      Tervetuloa tänne Jari – se on juuri niin. On ihanaa, kun antaa itselleen vapauden keskittyä hyvään, ihan joka päivä, koska sitä on kuitenkin koko ajan ja kaikkialla. Kiitos, että kerroit mielipiteesi. Onnellista viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *