Lohtuoruokaa -kirja on yhtä ihana kuin nimensäkin

Lohtuoruokaa -kirja on yhtä ihana kuin nimensäkin

 Sain blogiini kustantajalta Outi Rinteen kirjoittaman kirjan Lohturuokaa -tietoista herkuttelua. Se tuo nimensä mukaisesti hyvää tekeviä hemmotteluruokia vuoden pimeimpään aikaan. Se ei ole pelkkä keitokirja. Taitto on kaunis ja kirja on täynnä upean herkullisia kuvia, joiden ansiosta siitä tulikin meillä kotona sohvapöytäkirja, jota on jokainen vuorollaan moneen kertaan selaillut.

Lohtuoruokaa -kirja on yhtä ihana kuin nimensäkin

Olen aina rakastanut kauniiden ja kiinnostavien ruokakirjojen selailua ja tämä kuuluu ehdottomasti niihin. Niistä saa ihania inspiraatioita omaan keittiöön ja yksinkertaisesti hyvän mielen ja olon. Kirjassa on paljon terveellisiä, herkullisia ja helppoja reseptejä sekä kiinnostavaa luettavaa suhteestamme ruokaan ja lohtusyömiseen. Suosittelen ♥

*Kirja saatu arvostelukappaleeksi Atena Kustannukselta

kauneus
Kommentit (2)
  1. Westend Mum
    7.2.2017, 06:17

    Kiitos vinkistä! Kirja voisi olla ajankohtainen monelle juurikin näinä talvikuukausina 🙂
    http://westendmum.fi

    1. inspirations
      7.2.2017, 17:47

      Hei! Kiitos kommentistasi. Uskoisin myös, että kirjasta olisi iloa ja hyötyä varsinkin tähän pimeään aikaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *