Lohimedaljongit paistuvat myös muurikalla

LOHIMEDALJONGIT kypsyvät muurikassa siinä missä pihvitkin. Helsingissä käydessämme saimme kylään sukulaisperheen ja lounas valmistui kätevästi parista lohifileestä. Fileet leikataan medaljongeiksi, joiden pintaan kannattaa hieroa kunnolla oliiviöljyä Ne paistetaan muurinpohjapannulla voissa ja oliiviöljyssä molemmilta puolilta viitsien minuuttia ja maustetaan suolalla ja pippurilla.
Juomaksi kalan kanssa sopii raikas jäinen vesi maustettuna limetti- ja kurkkusiivuilla. 
 
Lisukkeiksi tein muussia kolmesta pienehköstä kukkakaalista. Muussinhan ei aina tarvitse olla perunasta. Vähähiilarinen ja runsasvitamiininen versio syntyy samalla tavalla kukkakaalista ja hyviä lisiä siihen olisivat myös parsakaali ja porkkana. Kukkakaalissa on enemmän vitamiineja kuin esim. appelsiinissa ja nyt on kukkakaalien aika parhaimmillaan. 
 
Lisuksesalaatin tein kasviksista, mozzarellasta ja cashew-pähkinöistä.
 

Kummipoikamme on jo reipas 3-vuotias ja auttoi hienosti lasien kattamisessa pöytään <3 Yksi kesän kivoja juttuja on nähdä näitä talven aikana hurjasti venähtäneitä, kaukana asuvia sukulaislapsia.

 

 

kauneus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *