Lettuset pelkästä banaanista

Postasin aikaisemmin banaaniletuista, joissa oli mukana mm. hieman kaurahiutaleita. Nyt tytär teki meille viikoloppuaamun kunniaksi muhevat ja maukkaat lettuset pelkistä banaaneista ja kananmunista. 
Tyttö on nyt hellitellyt meitä erilaisilla banaaniletuilla jo monena aamuna ja tullut aikamoiseksi mesuksi niiden paistamisessa. Tähän kolmen hengen reiluun annokseen, josta tuli yhteensä 15 lettusta, meni vain 2 banaania + 3 kananmunaa.
Taikinasta tulee näin parempi ja paksumpi paistamiseenkin kuin se versio, jossa on mukana kaurahiutaleita. Taikina hurautetaan kuohkeaksi tehosekoittimessa ja siitä nostellaan pieniä ja paksuhkoja lettusia, jotka paistetaan molemmilta puolilta voissa – tai voin ja öljyn seoksessa. Tästä leijailee jo kutsuva tuoksu.  

Raikkaat mustikat sopivat ihanasti banaanitaikinaan ja muutama tuore appelsiinisiivu koristaa annokset aurinkoisiksi. 

Tästä onkin hyvä aloittaa kiva lauantapäivä. Meillä on tiedossa myöhässä järjestettävät synttärit iltapäivällä, mutta ennen sitä ehdin vielä kunnon lenkille ja kampaajalle. Kivaa lauantaipäivää!!

3 VHH annosta banaanilettuja, yhteensä, n. 15 kpl:

3 munaa
2 banaania
(pari tippaa makeutusainetta)

Kaikki aineet hurautetaan blenderissä kuohkeaksi taikinaksi, paistetaan voissa ja koristellaan fiilikseen sopivilla marja- ja hedelmäherkuilla ja vaikka kermavaahdollakin, mmm…

Banaani on yleisistä hedelmistä hiilaripitoisin, mutta tässä ruuassa tosi riittoisa. Kuvan annoksessa on alle 15 g hh ja rasva tasoittaa hiilarien imeytymistä.

Kommentit (2)
  1. Piisin lämmössä
    23.3.2014, 11:53

    Käsittämätöntä, miten ilman mitään jauhoja saa aikaiseksi tällaisen massan.. Juuri teimme ja söimme näitä ja namskis, hyvää oli!! Ilman steviaa tein massan ja makeita olivat silti, banaanin ansiosta.

  2. inspirations
    23.3.2014, 19:11

    Kiva kuulla, että sielläkin banaaniletut maistuvat 🙂 Niin, eikös laita ihmettelemään, että mihin niitä vehnäjauhoja on alunperinkään tarvittu?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *