Läsnäolon voima ja muistiin tallentaminen

Tällaisen valokuvausaddiktin on hyvä aika ajoin palauttaa mieleen, että ne kaikkein tärkeimmät välineet ainutlaatuisten hetkien taltioimiseen ovat omat silmät ja mieli. Muistan tajunneeni tämän jo joskus teini-iässä. Saatoin pysähtyä johonkin ihan tavalliseen tai sitten tosi erityiseen hetkeen. Ajattelin mielessäni, että tämä on sellainen hetki, jonka haluan taltioida mieleeni vaikka ainiaaksi.

Hämmästyttävää on se, että nyt voin sanoa muistavani useita niistä hetkistä monien vuosien ja vuosikymmenten jälkeen. Muistini on tosiaankin ottanut vastaan kehotuksia tallentaa hetket kirkkaina myöhempiä muistoja varten.

Yksi sellainen hetki oli todella tavallinen. Seisoskelin ystäväni kanssa keskellä kaupungin kesäistä vilinää. Fiilis oli hyvä ja tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Silloin ensimmäisen kerran ajattelen, että tämä on sellainen hetki ja tunnelma, johon mielelläni palaisin muistoissani uudelleen. Muistaisin ystäväni seurana, lämpimän kesäpäivän, huolettoman tunnelmaan ja sen kivan kaupungin sykkeen, jossa ihmiset kulkivat ohi kesävaatteissaan. Ja tosiaankin, nyt myöhemmin siihen leppoisaan hetkeen voin palata koska tahansa.

Toinen vastaava muistihetkeni on erityisempi. Silloin istuin täällä samalla saaren rantakalliolla, jolla nämä kuvat on otettu. Oli kesäkuun alun aamuyö. Ensimmäinen lapsemme oli syntynyt pari viikkoa aikaisemmin ja olimme tulleet koko kesäksi saareen. Istuin yösyötön jälkeen täällä kalliolla ja mietin, että koska vauva-aika on äidille niin mielettömän erityistä ja käsittämättömän onnellista aikaa, haluan painaa mieleeni pysyvästi sen hetken ja koko tunnelman.

Halusin erityisesti muistaa tuossa maisemassa istumisen ja oman mielentilani kokonaisuudessaan. Se oli sekoitus ääretöntä onnellisuutta ja rakkautta, mutta sen lisäksi todella syvää väsymystä juuri sillä hetkellä taas yhden yösyötön jälkeen. Muistan ajatelleeni, että koska todennäköisesti jälkeenpäin muistaisin vauva-ajasta vain sen sydäntärutistavan onnellisuuden ja läheisyyden pienen vauvan kanssa, haluan sen lisäksi painaa mieleeni myös sen totuudenmukaisen väsymyksen ja täydellisen riippuvuussuhteen pienen vauvan ja äidin välillä.

Muistan ajatellen myös osittain huumorilla, että jos jossain vaiheessa haluaisimme saada todella paljon lapsia, ja se näyttäisi onnistuvan, minun kannattaisi ehkä myös ajatella omaa jaksamistani. Tämä tuli mieleeni silloin siksi, että pienen lapsen äiti usein ajattelee omaa lapsuuttaan ja suhdettaan vanhempiinsa. Silloin tunsin erityisen suurta empatiaa ajatellessani omia isovanhempiani. Isäni äiti on synnyttänyt 12 lasta ja äidinkin perheessä sisaruksia on viisi.

Ajattelin, että jos sillä taustalla ja perimällä meidänkin lapsilukumme vain kasvaisi ja kasvaisi, kun muistaisimme vain vauva-ajan ihanuuden, miten omat voimavarani ikinä riittäisivät siihen. No, niin ei kuitenkaan käynyt, vaan olemme täydellisen tyytyväisiä omaan kahden lapsen perheeseemme.

On kuitenkin hauskaa ja mielenkiintoista ajatella, miten voimakas hetken tunteminen ja aistiminen ja sen taltioiminen omaan mieleen on mahdollista. Täytyykin ottaa tämä tapaa taas käyttöön. Läsnäolon voima on todella suuri ja sellaisella hetkellä on mahdollista ottaa omaan muistiin videopätkiä tai mielikuvituksen valokuvia, joita voi sitten selailla ajatuksissaan myöhemmin.