Kiire on oma mielentila, josta voi myös luopua
Pääsen työni puitteissa tapaamaan ja tutustumaan paljon erilaisiin ihmisiin, mikä on minusta suuri rikkaus. Olen aina ollut erityisen kiinnostunut psykologiasta, sosiologiasta, ihmisen mielestä ja kanssakäymisestä ja päässyt niitä opiskelemaankin. Ihmisten erilaisuus on tosiaan yksi ainainen ihmettelyn ja ihailun aiheeni. Ja niinhän sen pitää ollakkin, siis ihmisten erilaisia. Jos kaikki olisimme samanlaisia, olisi meillä kaikilla halu samaan kotiin, samaan tyhön, kotieläimeen, autoon, kumppaniin. Kaikkien lapset olisivat samannimisiä, kaikki pukekutuisivat samalla lailla jne. Ei kuulosta kovin kiinnostavalta. Silti valitettavan usein ihmisimieli enimmäisenä arvostelee toisen erilaisuutta, omiin verrattuna erilaisia mielipiteitä ja tapoja elää tätä elämää.
Tänään olin pitkässä tapaamisessa henkilön kanssa, jonka tiedän olevan aidosti työn puolesta erittäin kiireinen ja joka jäi mieleeni erityisen positiivisesti. Hänen kalenterinsa on 100% täynnä kuukausiksi eteenpäin ja tämäkin aika sovittiin jo kesällä.
Useimmiten kovin kiireisessä tilanteessa tapaamistani ihmisistä on kiire helposti aistittavissa. Puhe muuttuu nopeaksi ja moneen kertaan mainitaan kiireen aiheuttajia ja silloin koko ilmapiiri on hieman kiireisen hermostuttava. Tuntuu, että kaikki asiat pitäisi juosta läpi nopeammin ja tehokkaammin, että päästäisiin pian jo seuraaviin asioihin.
Mutta tänä aamuna kaikki oli toisin. Ahhhhhh!! Oli viristyttävän ihanaa puhua ja pohtia asioita aivan rauhassa, täysin kiireettömässä, rennossa ja ystävällisessä ilmapiirissä. Ihan kuin aikaa olisi aivan rajattomasti, tai oikeastaan sitä ei tarvitsisi edes huomioida. Miten ihailtavaa oli todeta, että kun tapaamisessa ollaan täydellisesti läsnä, tässä ja nyt, ja keskitytään vain käsitteillä oleviin asioihin, sujuu koko keskustelukin rennosti ja oikeasti vielä erittäin tehokkaasti. Ilmapiiri oli kuin aurinkoisena kesäpäivänä terassin sohvalla keskustellessa, vaikka istuttiin toimistohuoneessani kesken kiireisimmän syksyn, sateen ropistessa ikkunalautaan.
Tämän yritän pitää mielessäni tänä syksynä. Kiire on oma mielentila. Se syntyy omissa ajatukissamme, nostaa stressihormoni kortisolin tasoa ja samalla laskee keskittymiskykä, oivaltamista, luovaa ja älyllistä ajattelua välittömäst ja usein toistuvana stressi saa meissä isompiakin vaurioita aikaan.
Kuitenkin kyse ei ole välttämättä kalenteriemme tilasta, vaan omasta valinnastamme toimia kiireellisessä tai kiireettömässä tunnetilassa. Yhtä hyvin kiire voi olla syntymättä ajatuksissamme. Se on kuitenkin täysin turhaa. Oikeastaan kiire asiana onkin vain illuusio, koska meillä on kuitenkin käytössä koko ajan vain tämä hetki. Se voidaan käyttää parhaiten vain keskittymällä meneillään olevaan aikaan ilman minkään muun asian painolastia. Muita aisoita voidaan oikeasti viedä eteenpäin vain ajallaan, juuri silloin kun niiden aika on. Aina on aikaa arvostaa tätä hetkeä. Aina on aikaa hengittää rauhallisesti, hymyillä, olla läsnä ja keskittyä, tässä ja nyt.
Näistä kuvista tulee minulle itselleni ihana kiireettömyyden fiilis. Meillä kaikilla taitaa olla niitä paikkoja, joissa on hyvä ja rauhallinen olla. Saaressa pääsen aina nopeasti irti arjesta ja aikaakin tuntuu rytmittävän vain loputon aaltojen rullaus. Kiireettömyyden tunnetilan harjoittelu on hyvää stressin hallitsemista. Lisää postauksia aiheesta löytyy täältä.