Keväisen blogiviikon parhaat

Lauantai-iltaa! Päivän fiilis täällä on ollut yhtä seesteinen kuin näiden kuvienkin. Eilisen hauskan ystävien kanssa vietetyn – lähes aamuun asti venähtäneen – illan jälkeen tänään on hidasteltu tahtia, lähinnä vain nautiskeltu rennosti vapaapäivästä, hyvästä musiikista ja kauniista valosta. Iltakävely rannalle sai kameran esille ja hymyn huulille upeassa auringonlaskussa.
Täällä blogissa on kivoja uutisiakin tulossa alkuviikolla, mutta ennen kuin päästään niihin asti, laitetaan pakettiin tämä blogiviikko. 


Tällä viikolla järkkäilin jo parvekkeita kesäisemmiksi ja katoin jo vuoden ensimmäisen ulkoaamiaisen aurinkoon.  Se on aina minulle niitä ensimmäisiä kesäkauden symbolisia hetkiä.

Kauniita koteja -osastolla ihailtiin ystäväperheen kekseliäillä yksityiskohdilla ja erilaisilla kalusteilla sisustettua ylellisen mustavalkoista kylppäriä. Omassa kylppärissä taas testailin Schollilta saamaani settiä kotijalkahoitoon. Olen jatkanut sen käyttöä viikolla ja saanut tosiaankin helposti ja nopeasti ihanan pehmoiset kesäkantapäät.

Aurinko on innostanut raikkaiden kesäjuomien nauttimiseen. Tällä viikolla syntyi eksoottisen makeista aineista ja superfoodeista aurinkoinen ananassmoothie ja oranssi superraikas raakajuoma porkkanasta, inkivääristä, limetistä hunajamelonista ja mehukkaista hedelmistä.
Huomasin myös yltäkylläisen auringonvalon saavan hormonini sekaisin ja listasin hyviä keinoja pitää vireyttä yllä – samalla organisoiduin ja listasin 6 parasta keinoani säilyttää tehokkuuteni ja järjestää asiat kuntoon kotona ja toimistolla kevään pyörityksessäkin.


Huomenna ajatelin postata meidän synttärijuhlien tarjoiluista ja tunnelmista. Kivaa lauanai-iltaa!!
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *