Keskikesän top-lista

Keskikesän top-lista

Pienet ilot ovat usein suuria asioita ja päivän parantajia. Tein oman keskikesän top-listani ja suosittelen samaa sinullekin – pienten ilojen huomioimisesta tulee hyvä olo:

Kun on rakastunut johonkin biisiin, niin että voi kuunnella sitä päivästä toiseen ja aina tulee yhtä hyvä fiilis.

***

Uusien ruokien maistelu lämpimässä illassa ilman mitään kiirettä.

***

Kun löytää samanlaisen uimisen riemun kuin pikkulapsena; delfiinejä, sukelluspyrähdyksiä ja kelluntaa meren aalloilla.

***

Kun on kierrellyt koko päivän pikkuhiljaa vanhoja katuja uusissa maisemissa ja huomaa, että kilsoja on kertynyt yli 20, vaikka edes jalat eivät tunnu väsyneiltä… mutta se tunne, kun pääsee kämpille ja nostaa jalat ylös.

Jalat ylös

Kun malttaa olla hermostumatta vaikka kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, joogien opetus oppia olemaan tyynenä vaikka myrskyn silmässä. 

***

Kun tilaa alkupalaksi sinisimpukoita, odottaa pientä lautasta ja saakin jättivadin.

***

Kun huomaa, että kuulokkeissa soiva reggae auttaakin keskittymään kirjoittamishommiin, vaikka on aina kuvitellut päinvastaista.

***

Kun ei osaa päättää oranssin ja vaaleankeltaisen välillä geelikynsien sävyä valitessa ja saakin molemmat; oranssit kynnet muuttuvat yhtäkkiä pysyvästi keltaisiksi. 

***

Ja isoin pieni ilo kaikista: L – o – m – a ja aikaa läheisten kanssa.

hyvinvointi onnellisuus mieli
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *