Kesän rentouttavin rutiini kannattaa jättää tavaksi

Kesän rentouttavin rutiini

Lomaan ja kesään muodostuu  usein hyvän olon rutiineja. Oma lempirutiinini on ollut jo muutaman kesän vesijuoksu meressä. Viime kesinä vesi on merivesi on lämmennyt jo aikaisin sopivan lämpöiseksi, jotta pulikoimassa viihtyy pidempäänkin. Tänä kesänä jo juhannuksena vesi oli todella lämmintä mökillämme saaristossa.

Kesän rentouttavin rutiini

Meressä uimisesta on tullut viime vuosina lähes jokapäiväinen tapani ympäri vuoden. Aiemmin uskaltauduin ulkosaaristossa uimaan vasta juhannuksen jälkeen, mutta nykyään uin pidempiäkin aikoja aiemmin hyytävältä tuntuneessa meressä. Viileään veteen tottuu yllättävän nopeasti, kun uimisesta tekee tavan. Veden lämmetessä aloin vesijuosta meressä joka päivä ja se onkin kesän rentouttavin rutiinini.

Vanha ongelmani polven kanssa on parantunut, mutta viime talvena seuraava loukkaantui ja vesijuoksu on ollut niille fysioterapeutinkin suosittelemaa superhyvää voimistusta. Vesijuoksulla on myös ollut jotenkin ihana vaikutus kroppaan kovimmilla helteillä. Raikkaassa vedessä rullaava liike saa nesteet liikkeelle ja viilentää ihanasti.

Onneksi meillä on kotonakin meri lähellä ja mikään ei ole estänyt tuomasta tätä virkistävää kesällä aloittamaani tapaa arkeen En muuten löytänyt vesijuoksuvyötä urheiluliikkeistä, vaan yllättäen (ja edullisesti, n. 12 eur) Prismasta.

Vesijuoksu on myös ihanan palauttavaa liikuntaa salitreenin ja joogankin jälkeen. Nyt merivesien taas viilennyttyä noin 15 asteiseksi ja uintikerrat ovat lyhentyneet noin 20 minuuttiin. Olo on sen jälkeen niin hyvä, että aion jatkaa tapaa taas läpi talven. Meressä ei tietenkään avannossa viihdy kuin hetken, mutta senkin pienen ajan vaikutus on valtava.

Muutama vuosi sitten, kun kävimme mieheni kanssa talviuimassa, opin että minun kaltaiseni vilukissan kannattaa jatkaa pulahtelua vesien viilennyttyä muutaman kerran viikossa säännöllisesti, muuten kynnys pulahtaa hyiseen veteen talvipakkasilla kasvaa liian suureksi.

Kesärutiinin tuominen osaksi arkea helpottaa myös syksyyn laskeutumista ja pehmentää loman ja arjen eroa. Suosittelen miettimään, löytyykö omasta kesästä sellaista virkistävää säännöllistä tekemistä, jota voisi jatkaa vielä pitkälle syksyyn ♥

hyvinvointi onnellisuus stressi mindfulness
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *