Juhlat ulkona, vähähiilariset tarjoilut

Tämä viikko alkoikin sitten viikonlopun aurinkoa muistellessa. Saaristotalomme sijaitsee suurella idyllisellä saarella, jossa on mm. kaksi saaristokylää ja yhteensä satoja taloja. Silti ainoa yhteys saarelle on veneellä eli liikennettä saaressa ei ole. Kävelypolut risteilevät satoja vuosia vanhoilla paikoillaan, usein pihojen läpi. Meidän talomme on korkealla paikalla pienessä lahdessa. Muutaman minuutin kävelymatkan päässä kylitellään sukulaisilla. Samalla tilalla on sininen talo ja punaisia aittoja, joita asuttavat kesäisin appivanhempani ja mieheni siskon perhe.

Joka vuosi saaren seurantalolla pidetään kesäjuhlat. Ohjelma on vuodesta toiseen melkoisen sama; lentopalloturnaus, säkkihyppykisat lapsille, arvonta ja saarelaisten erilaisia esityksiä. Illalla ravintola on auki, kaikki tapaavat tuttuja ja isossa huoneessa tanssitaan saaren perinteisen orkesterin säestämänä. Siihen kuuluu vielä joitain alkuperäisjäseniä ja iso joukko nuorempia tulokkaita.

Kesäjuhlissa suurin osa mieheni puolen pienestä suvustamme on paikalla. Siksi järjestämme yleensä samana viikonloppuna sukujuhlat ulkona. Syömme ja seurustelemme tuntikausia puutarhapöydän ympärillä – tänä vuonna niitä tarvittiin jo kaksi. Paikalla oli poikkeuksellisesti ihan kaikki. Vanhimmasta serkuksesta, pojastamme, pienimpään, joka on ihastuttava 1-vuotias kummipoikamme, sekä kaikki muut lapset vanhempineen. Nykyisin yhteiset putarhajuhlat ovat aivan erityisiä, kun meitä lukuunottamatta (tai meistä katsoen) koko muu suku asuu talvisin kaukana; Pohjois-Lapissa, Keski-Euroopassa ja Virossa. Juhlissa yhteisiä juttuja ja naurua riittää (anteeksi, naapurit).

Punaisessa aitassa asuu varsinaisia gourmet-ammattilaisia ja taas ruoka oli paitsi todella hyvää, myös täydellistä edellisen päivän juhlimisen jälkeen. Savustettu lohi oli paikallisen kalastajan pyytämää. Itse koottava salaatti koostui tuoreista vihanneksista, yrteistä, fetasta ja oliiveista. Voistakin oli rakennettu söpö hirsimökki. 
Tämä oli erityisen supernamia! Muurinpohjapannulla oli kysytetty maukas ruoka täydellisesti toisiinsa sopivista aineista. Lisukkeina Pariisista tuotuja pateita ja tuore salaatti.  
Jälkkäriksi kesäherkkuja eli tuoreita vattuja ja mustikoita. (Näissä juhlissa mieheni siskon eli natoni merelliset Lexingtonin kesäkegät päihittivät kirkkaasti rantaläpsyni).




Puutarhaan katettu pitkä ruoka- tai noutopöytä, max 30 g hh/annos:

Salaatti tuoreista vihanneksista:
Salaattia, kurkkua, tomaattia, porkkanaa
Fetaa kuutioina eri astiassa
Oliiveja omassa astiassaan 
Oliiviölypohjainen kastike
Savustettu kotimainen lohi
Tuore tilli lasissa
Keitetyt kananmunan puolikkaat
Muurinpohjapannussa hetkessä kypsyvä Punaisen aitan kesäwokki:
Öljyä ja voita paistamiseen
Sekalaisia vihanneksia:
Kukkakaalia pieninä paloina
Kesäkurkkua paloina
Paprikaa paloina
Herkkusieniä suikaleina
Cashewnut-pähkinöitä 
Pekonia paloina
Jälkiruuaksi vadelmia ja villivattuja

Jos ei halua rajoittaa hiilareita, lisukkeiksi myös uusia perunoita 
ja jälkkärin kanssa vaniljajäätelöä

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *