Juhlakauden klassikkodrinkki (resepti ja historiaa)

Juhlakauden iloisen värikäs drinkkivinkki

Pian kuukauden takaisten Halloween-juhliemme drinskubaari oli niin suuri menestys, että ajattelin muistutella sen raikkaan klassikkodrinkin sopimisesta hyvin myös pikkujoulukauteen.

Aperol Spritz on raikas ja sopivasti kuohuva drinkki, joka on helppo valmistaa. Se on kauniin ja iloisen värinen katseenvangitsija pimeänkin sesongin juhlatarjoiluihin.

Ruoka- ja juomatrendejä tulee ja menee nykyään yhtä nopeasti kuin vaate- ja sisustustrendejäkin. Klassikot kestävät aikaa ja siitä Aperol on hyvä esimerkki. Se syntyi 1919 Italiassa ja saavutti seuraavan parinkymmenen vuoden aikana suuren suosion erityisesti nuorten aikuisten sosiaalisissa tilaisuuksissa. Itse olen aina työnikin puolesta ollut kiinnostunut viestinnästä. Aperolin tarina kertoo myös hyvin klassikkojen ympärille syntyneen vahvan brändin ja viestinnän roolista. Menestykseen tarvitaankin lähes poikkeuksetta monen makuun ja eri aikakausiin sopiva tuote ja sitä oikein tukeva viestintä.

50-luvulla tämä kuuluisa klassikkodrinki, Aperol Spritz, sai alkunsa, ja siitä tehtiin jo ensimmäinen tv-mainoskin.

80-90- luvuilla Aperol sai lisää glamouria, kun sen viestintä kehittyi luovaksi, taiteeeliseksi ja trendikkääksi. 2000-luvun alussa Aperolista tuli Gruppo Camparin (Campari-ryhmän) brändi ja se tiesi suurta kasvua viestinnässä yhdistettynä taiteelliseen lifestyleen, jolloin menestys ja  tunnettuus kasvoi ympäri maailmaa.

2009 julkaistiin tässä postauksessa alla esittelemäni Aperol Spritzin helppo 3-osainen drinkkiresepti. 2012 Aperol Spritzin kampanjointia alettiin tukea voimakkaasti myös erilaisissa kaupunkitapahtumissa maailmalla.

Suomi on pieni markkina, eikä se ole läheskään kaikkien kansainvälisten tuotteiden tunnettuuden rakentamisessa kovinkaan merkittävästi mukana. Aperol Spritzinkään  tunnettuuden rakentaminen ei ole ollut täällä näkyvää ja itsekin olen löytänyt tämän helpon ja raikkaan juhladrinksun vasta hiljattain.

Juhlakauden iloisen värikäs drinkkivinkki:

Aperol Spritz

 

  1. Laita viinilasiin reilusti jäitä
  2. Laita jäiden sekaan puolikas siivu luomuappelsiinia
  3. Kaada päälle 3 osaa Cavaa
  4. Lisää 2 osaaa Aperolia
  5. Lisää viimeisenä 1 osa soodaa
  6. Aseta lasiin pilli (joka kannattaa puolittaa viinilasiin sopivaksi)
  7. Koristele halutessasi teemaan sopivaksi

Reseptivideo löytyy täältä.

Voit myös koota juomat samassa suhtessa isoon lasikulhoon booliksi.

P.S. Kuvaissa oleva Jäger Spicesta tehtävä lämmin omenajuoma on tämän vuoden joulusuosikki ja glögin kilpailja. Julkaisen siitä vielä erikseen oman reseptipostauksen.

treeni-ja-ravinto
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *