Juhlahumua ja vähähiilarinen tarjoilu

Yksi elokuun juhlien kohokohta oli viime lauantai, kun Le Bonkissa juhlittiin rakkaan ystävämme viisikymppisiä. Kun on vietetty niin paljon aikaa kesällä saaristossa luonnonlapsina, oli melkein outoa kaivaa meikit ja korut esiin ja valmistautua juhlimaan kaupungissa. Helsinki on upea ja vilkas kesäkaupunki. Tunnelma oli huipussaan, kun juhlakansa kohotti maljan ilta-aurinkoisella kattoterassilla päivänsankarille.
On upeaa, että koko kaupungin pitämä isäntä oli tehnyt valtavan työn ja järjestänyt huippubileet, jota kaikki 500 vierasta odottivat innolla. Oli niin hauskaa nauttia iloisesta tunnelmasta ja jutella kunnolla monien, monien tuttujen kanssa, joista ei oltu nähty aikoihin. Tänä samana lauantaina 19 (!) vuotta sitten juhlittiin meidän häitämme tämän päivän juhlakalun hoitaessa hienosti bestmanin tehtäviä.
Päivänsankari on todellinen gourmet-osaaja ja oli suunnitellut ja järjestänyt pääruuaksi fantastista lämminpalvattua possua, uunivihanneksia ja todella maukasta barbeque-kastiketta, joka oli isännän spessureseptillä tehtyä.
Alkuruuaksi päivänsankarin sisko oli tehnyt käsin valtavan määrän suloisia pikku karjalanpiirakoita ja toinen sisko oli leiponut upean kakun, johon oli uponnut 240 munaa ja 45 l kermaa.

 

 

Syntymäpäiväjuhlien pääruoka, max 30 g hh/annos:
 
Uunikasvikset:
Uusia perunoita
Porkkanoita
Parsakaalia
Sipulia
Paprikaa
Herneenpalkoja
Yrttejä
Oliiviöljyä
Mureaksi haudutettu, lämminpalvattu possunliha
Barbeque-kastike 
(päivänsankarin oma resepti, mutta soveltaa toki voi oman maun mukaan), esim. Kotikokin hyvällä reseptillä. Sokerin voi korvata vastaavalla makeutusaineella.
 
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *