Isojen kaktusten hoito-ohje

Isojen kaktusten hoito-ohje

Pidän todella paljon kaktuksista ja se on tullut jo useampaankin kertaan täällä blogissakin esille… kaktuksia minulta löytyy nyt mielestäni aika sopivasti, pari isoa, pari keskikokoista ja pari pienempää. Ja nyt kun ne ovat olleet meillä nimettyinä ”perheenjäseninä” pian vuoden ja menestyneet hyvin, kasvaneet ja osa kukkinutkin, voisin kai antaa jo vinkkiä niiden hoidosta eteenpäinkin. Olen nimittäin pariltakin ystävältä kuullut pienimuotoista suruviestiä luhistuneista kaktuksista.

Minulla tuskin edes viihtyisivät kovinkaan vaativahoitoiset kasvit. Pidänkin juuri siksi näyttävistä, mutta helpoista kasveista, mutta niilläkin tuntuu olevan omat niksinsä.

Isojen kaktusten hoito-ohje

Varsinkin isojen ja korkeiden kaktusten turma on yleensä liiallinen kastelu ja siitäkin annetaan kukkakauppoja myöten kovin erilaisia neuvoja. Ne sortuvat helposti, jos eivät pysty pitämään jämäkkyyttä yllä ajoittaisella kuivumisella.

Itse olen huomannut, että paras rytmi on kastella ne kunnolla kerran kuussa – ja muistan sen, kun kastelen ne aina kuun viimeisinä päivinä, vähän niin kuin kaktusten palkkapäivänä  – oikeasti hyvä muistisääntö, laitankin yleensä yrityksessäni palkat maksuun samana päivänä kun lorottelen kaktuksille illalla vettä 🙂

Kaadan käytännössä kaktuksen juurelle rauhallisesti vettä niin, että kaktus ehtii hörppiä sitä. Todellakin, kuulen kun kasvi imaisee sykäyksittäin sisäänsä suuren määrä vettä. Kun vettä alkaa tipahdella aluslautaselle, on kaktus saanut tarpeekseen. Ja seuraavan kerran taas ensi kuun lopussa. Kesät talvet.

Pidän myös aina katukseni valoisassa paikassa, en siirrä niitä talvehtimaan mihinkään kellariin (niin kuin yleensä neuvotaan), vaan olen huomannut Suomen pitkän talven riittävän ihan sellaisenaan suomaan niille tarpeeksi lepoa, kun ei meidän kesämmekään nyt niin hirveän kuumia ja pitkiä ole. Ajattelen myös kaktuksen alkuperämaita. Niissä on pitkä ja kuiva kesäkausi, mutta silloinkin satunnaisesti sataa kunnolla, eikä talvikaan ole kokonaan pimeä, vaan säännöllisiä aurinkoisia hetkiä ja päiviä on läpi vuoden. Niin ollen kaktukset asustavat meillä ihan samoilla paikoillaan aina, jos en itse sisustusvaihtelun vuoksi niitä muuta uusiin kohtiin.

Tuo kuvan vasemmalla nököttävä kaktus ei muuten ole noin vino, vaan sisäruukku sattui olemaan kuvassa vinksallaan.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *