Hyvää sunnuntaita ja isänpäivää!

Hyvää sunnuntaita ja isänpäivää

Hyvää isänpäivää jokaiselle isälle ja isoisälle <3

Meillä kotona isänpäivä alkaa yhdessä vietetyllä aamiaisella miehen ja tyttären kanssa (nämä ovat niitä hetkiä, kun olisi kiva saada poikaakin lainattua koti-Suomeen).

Pöydässä brunssiherkkuja vähän samaan malliin kuin tässä tyttöjen valmistamassa terveellisiä herkkuja notkuvassa aamiaispöydässä, jonka kokkailun kuvia julkaisin jo eilen. Sieltä löytyy myös ideoita ja reseptejäkin brunssiin. Silloin saatiin koirakaverikin mukaan, ihana Sealyhaminterrieri Lanzo poseeraa tuolla taljalla päydän alla.

Apua, täällä on taas koirakuumetta ilmassa, mutta onneksi lähipiirissä on niin paljon koiria, että päästään säännöllisesti seurustelemaan ystävien ihanien karvaisten perheenjäsenien kanssa.

Hyvää sunnuntaita ja isänpäivää!

Viikonloppu ja brunssit kuuluvat yhteen – ihana tapa aloittaa juhlapäivä, tai vain ihan tavallinen rento vapaapäivä. Vielä kerran, ihanaa päivää etenkin kaikille isille! Muistetaan tänään oman perheen ja suvun isiä, isoisiä ja isiksi tulevia, he ovat tämän oman päivänsä ansainneet.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *