Huolettomuuden harjoittelua terassilla

Rapujuhlien jälkeen aamu alkoi aika rennoissa oloissa. Ihana aurinko ja ylimääräinen päivä merellä, aika onnekasta. Tänään skippasin aamujoogankin, mitä tapahtuu yleensä vain kerran viikossa tai parissa. Aina ei jaksa ja pieni tauko tekee hyvää. 
Aamiaiseksi taas raikasta luonnonjogurttia ja sen seuraksi tuoreita mustikoita ja hedelmätarjottimelta kypsä nektariini ja. Pidän aina hedelmiä esillä, niiden katselukin jo antaa energiaa ja väriterapiaa.
Kun kerran näin upea kesäinen päivä on taas tarjolla, pitää rauhoittaa aamuhetki nautiskelulle, kun se kerran on mahdollista. Kuistin tuoli kutsuu taas.

Mietiskelyä ja lekottelua. Harjoittelua tähän hetkeen keskittymisestä. Tässä ja nyt. Miten se onkin niin vaikeaa, vaikka sen pitäisi olla itsestään selvää. 

Oikeastaan pieni raukeuskin on aika ihana olotila, silloin kun ei tarvitse huolehtia mistään. Ja sitten kun vielä oppisi olemaan huolehtimatta pkkuasioista. Ja että kaikki asiat ovat pikkuasioita. Ainakin josssain perspektiivissä. Kun niitä katsoo taaksepäin. Pari päivää tai viikkoa. Tai vuotta. Mutta loppujen lopuksi kuitenkin. Voi kun oppisi huolettomampaa asennetta elämään. Ottamaan rennommin, kiireessäkin. Siinä yksi hyvistä tavoitteista. Elämähän on ikuista oppimista. Aurinkoista päivää!


Marjainen luonnonjogurtti, max 30 g hh/annos:
2 dl luonnonjogurttia
Steviaa makeutukseksi maun mukaan
Kypsä nektariini
Reilusti mustikoita

Hyvää tekevä aamun annos; jogurtti puhdistaa ja mustikoissa on kaiken muun lisäksi luonnon omaa insuliinia.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *