Havaijin pääsaaren Oahun East Shore skoottereilla

Oahun East Shore skoottereilla

Aloha! Täällä kirjoittelee taas Juliaana (tytär-bloggaaja). Olin tänä talvena viisi kuukautta Havaijilla ja asuin Oahun saarella Honolulussa eli osavaltion pääkaupungissa. Kävin kielikoulua Waikikilla eli ihan ydinkeskustassa ja asuin host-perheessä Kalihissa, joka on asuinalue vähän kauempana. Kotiuduin jo pari kuukautta sitten takaisin Suomeen, mutta vieläkään en ole kyllästynyt katselemaan näitä kuvia, joten ajattelin jakaa niitä vähän teillekin.

Makapu’u Beach

Tämän postauksen kuvat on yhdeltä arkipäivältä, kun kahden hyvän ystäväni kanssa jätettiin toinen oppitunti välistä ja vuokrattiin skootterit. Tarkkaa plääniä ei ollut ja päätettiin vain lähteä ajamaan east shorelle, koska saaren itäosan tiet on ehkä maailman kauneimmilla maisemilla varustettu.

Oahun East Shore skoottereilla

Köröteltiin tien reunaa ja ensimmäisenä stoppina oli Makapu’u Beach. Äiti onkin aikaisemmin julkaissut kuviani täällä samalta alueelta Makapu’u majakalta ja tidepooleilta tai luonnonaltailta, miksi niitä nyt haluaakaan kutsua. Jäätiin tunniksi tai pariksi hengailemaan ja ottamaan aurinkoa kookosvesien kanssa. Ne oli muuten ihan ykkösherkkua tuolla! Onneksi meillä on täällä kotonakin niitä yleensä jääkaapissa, niin pääsee ihan Havaijifiilareihin vanhoja kuvia katsellen ja niitä nauttien.

Lähdettiin siitä jatkamaan matkaa ja pysähdyttiin syömässä fetasalaatit ja seuraavaksi Spitting Cavelle. Paikka on (vähän hienomman) naapuruston suojissa. Skobat parkkeerattiin tielle ja talojen välistä kulkee polku kallioille. Wau mitkä näkymät siellä onkaan! “Spitting cave” nimi tulee kallion alla olevasta luolasta, jonne yleensä osuu valtavat aallot jotka ns. sylkeytyy luolasta ilmaan. Nyt kuitenkin meri sattui olemaan tosi tyyni, joten tästä ei löydy kuvia. Tämä ei ehkä ole kaikista suosituin turistikohde, vaan enemmänkin paikalliset nuoret käyvät hyppimässä kallioilta. Se oli meilläkin tarkoituksena, koska aikaisemmin tuolla käydessäni en ollut halunnut edes yrittää. Nyt kuitenkin seistiin kallion reunalla Dieuwken (hollantilainen kamu, joka oli meillä täällä Suomessa juuri pääsiäisen!) kanssa about vartti tuijottaen alas (postauksen eka kuva), kunnes päätettiin  yhdessä olla hyppäämättä. Oli vähän liian korkea meille.

Seuraavaksi jatkettiin China Wallsille, joka on ihan vieressä. Parkkeerattiin skobat parin kilometrin päähän Spitting Caveiltä ja mentiin vihdoinkin hyppimään mereen. China Walls on samoja kallioita, kuin Spitting Cave, mutta matalampi kohta. Hengailtiin ja hypittiin ja nautittiin vain tästä ihanasta elämästä, ennen kuin lähdettiin ajamaan takaisin Honoluluun palauttamaan skootterit. Yksi niistä asioista, jotka minulta jäi Havaijilla näkemättä oli auringonlasku China Wallsilla. Sen perusteella, mitä kaverit kertoi ja millaisia kuvia näin on se pakko nähdä vielä joku päivä. Eikä ole muuten yhtään tekosyy vain palata takaisin, koska muutama kerta päivän valossa samassa paikassa ei vielä riitä 😀
China Walls
Kommentit (2)
  1. Faijahommia
    20.4.2017, 20:08

    Oh!
    Hawaii näyttää niin upealta! Monessa paikassa olen käynyt, mutta sinne en ole koskaan päässyt! Joku päivä tämäkin korjaantuu 🙂
    https://faijahommia.fi/

    1. inspirations
      20.4.2017, 20:58

      Ja ainahan pitää olla niitä uusiakin kohteita sarjassa travel goals 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *