Harvinaisempi Helsinki-vinkki: Käynti Herttoniemen kartanossa ennen illallista Ravintola Wanhassa Myllyssä

Harvinaisempi Helsinki-vinkki

Kirjoitin eilen Wanhan Myllyn menutastingistä.

Ravintola Wanha Mylly sijaitsee niin poikkeuksellisissa puitteissa, että halusin julkaista ympäristöstäkin vielä pari kuvaa erikseen.

Ravintola sijaitsee Herttoniemen Kartanon päärakennuksen viereisessä pehtoorin tuvassa. Kartanorakennuskin on kaunis ja käymisen arvoinen. Sen museossa voi vierailla talvikautena aina kuun ensimmäisenä sunnuntaina ja kesäisin joka sunnuntai klo 12-14.

Harvinaisempi Helsinki-vinkki

Museo on pieni, persoonallinen ja ehdottomasti käymisen arvoinen vaikka ennen sunnuntailounasta ravintolan puolella. Pääsimme kiinnostavalle kierrokselle ja kuulimme elävästi esitettyinä tarinoina kuinka monet kartanon lukuisista omistajista ovat vaikuttaneet merkittävästi Suomen historiaan.

Itse olen aina ollut kiinnostunut pienistä vanhoista käyttöesineistä ja oikeista huoneiden tunnelmista. Niitä pääsee myös ihastelemaan katetuissa pöydissä ja entisellään säilytetyissä sisustuksissa. Kartanon kiehtovasta historiasta voit lukea täältä.

Itse rakennuksesta en saanut napattua ulkokuvia juuri sopivasti kohdalle osuneessa sadekuurossa, mutta kuistilta kuitenkin yhden tuosta upeasta puutarhasta. Sitä voi käydä ihailemassa koska tahansa, vaikkei museo olisikaan auki. Puutarha on toiminut historian saatossa mm. useimpien suomalaisten elokuvien kulissina, mutta on silti tällä hetkellä aika tuntematon ja piilossa pysyttelevä kohde. Kiva happihyppely ja vierailuvinkki – ja miksei kulissi omienkin kuvien ottamiselle.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *