Fortnum & Maison -teet ihanilla aromeilla ja kauniilla pakkauksilla

Teet ihanilla aromeilla ja pakkauksillaSain ystävältä Lontoon tuliaiseksi nämä Teet ihanilla aromeilla ja pakkauksilla. Makuina ovat mansikka-, vadelma ja omena. Teelajeissa, kuten kahveissakin, on saatavilla valtava kirjo eri lajeja ja laatuja. En juo ollenkaan kahvia, joten olenkin oikea teen nautiskelija. Heittämällä tämä teepakkaus pääsee teelistani top kolmoseen niin aromikkaan makunsa kuin kauniiden pakkaustensakin ansiosta. Ihana tuliainen, ensin nautiskellaan teet ja sitten hyödynnetään vielä kauniit rasiat joidenkin pikkiriikkisten tärkeyksien säilömiseen.

Kauniit pakkaukset jatkokäyttöön

Olen muutenkin heikkona kauniisiin pakkauksiin. Niissä näkyy minusta tuoteviimeistely parhaimmillaan. Ei tietenkään pelkkä pakkaus tuotetta tee, mutta parasta on kun molemmat ovat laadukkaita ja kauniita. Vähän niin kuin Applen tuotteet, niidenkin pakkaukset olen säästänyt ja hyödyntänyt jo ihan alusta asti. Voisi ajatella, että pakkaus on pelkkää tuhlausta, mutta minusta se on juuri päinvastoin. Kaunis pakkaus ei päädy jätteeksi , vaan jää elämään ja ehtii saamaan elinkaarensa aikana monta erilaista käyttötarkoitusta.

Fortnum & Maison tarjoaa muuten kaikkea muutakin ihanaa kotiin ja herkutteluun ♥ ainakin itse vietin vähän pidemmänkin hetken herkullisilla nettisivuilla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *