Blogiviikon ja vuoden parhaat hetket!!

Ihanaa aurinkoista lauantaita!! Onko se vain mielikuvitukseni vai olisiko viikkojen vilahtelu jo saanut hieman rauhallisempaa rytmiä? Olin mukana keskustelussa, jossa mietittiin, miksi aika kuluu aikuisena niin älyttömän nopeasti ja lapsena kesäkin tuntuu ikuiselta. Ystäväni oli sitä mieltä, että mitä enemmän ihmisellä on uusia kokemuksia, sitä enemmän yksittäisillä hetkillä on merkitystä. Silloin niihin pysähtyy tuumailemaan ja ihmettelemään, malttaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin rauhassa, kun ihastelee pieniäkin asioita ensimmäistä kertaa
Mitä enemmän meille kertyy elämänkokemusta ja ikää, sitä vähemmän teemme uusia asioita ensimmäistä kertaa ja päivät, viikot ja vuodet vilistävät rutiinilla ohi. Kevät antaa meille mahdollisuuden kokea vanhatkin asiat uusina pitkän talven jälkeen. Tytär ei turhia aikaillut kaivaessaan skootterikypärän esiin ja vaihtaessan itse öljyt menopeliinsä heti teiden kuivuttua. Veikkaisin, etta ensimmäiset päristelyt kuuluivat kauden parhaimpiin ; )
Ehkä juuri uutuudessa on kevään viehätys. Kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa istuu kuistilla ja tuntee taas jo unohtuneen auringon lämmön iholla, hetki saa ihan uuden merkityksen, eikä se todellakaan vilistä ohi. Päinvastoin, vuoden parhaita hetkiä on tarjolla juuri nyt vaikka kuinka paljon. Kun jää sulaa merestä ja joutsenet laskeutuvat talven jälkeen ensimmäiseen sulaan kohtaan, on maisemassa uuden alkua ja merkkejä suuresta muutoksesta. 
Tälle kevään lapselle lupaus uudesta kesästä tuottaa niin suurta iloa, että sydän käpertyy rusinaksi, kun ihailee pienten vaaleanvihreiden silmujen puhkeamista, oravien hippaa puunrungossa ja haistelee viihdoin auennutta merta. Tuntuu ihan pakahduttavalta ajatella, että koko maisema herää pian henkiin, väreihin ja lämpöön, kuin vimein olisi alkamassa aika, johon ollaan pitkään valmistauduttu edes tajuamatta sitä. 
Vaikka niin paljon kesää rakastankin, voin silti kuvitella kyllästyväni kuumaan kesäänkin, jos se jatkuisi ikuisesti. Jossain vaiheessa – esim. 10 vuoden päästä ; ) –  tekisi ehkä mieli kaivaa esiin tennarit ja varrelliset saappaat,  tulisi ikävä takkatulta, sohvaan käpertymistä hämärien iltojen lupaamaa tahdin hidastumista. Kevät lataakin ympäristöön niin tajuttomasti uutta energiaa, että tämä on taas hyvä ajankohta sparrata ruokavalio kuntoon, liikkua ulkona joka päivä ja nukkua hyvin. Kevätväsymys ei turhaan ole tunnettu käsitys. Yhtäkkiä on niin paljon kokemuksia koettavaksi ja energiaa imettäväksi vaikka takki on aika tyhjä talven jäljiltä. Onneksi luonto huomioi tämänkin ja antaa meille pitkän kauden valmistautua tulevaan kesään.
Nyt on aika nauttia tämän vuoden tähän asti parhaista hetkistä, anteliaimmasta ajasta ja ihmetellä muutoksia ja uusia kokemusia joka päivä, pysähtyä ihailemaan jokaista kukkaa, joka sankarillisesti kurottautuu kohti aurinkoa ja inspiroitua pikkulintujen innokkaista kuoroesityksistä <3

Blogissa on tällä viikolla inspiroiduttu

Meillä nautitaan tänään kevään ihmettelyn lisäksi tyttären synttärijärjestelyistä. Itse asiassa juuri nyt taidan mennä joogaamaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulos aurinkoon ja ottaa siitä kaiken ihanuuden irti!!

Onnellista viikkoa ja uusia, kevään tuomia kokemuksia <3
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *