Aika ja hiljaisuus ovat usein suurinta luksusta

Aika ja hiljaisuus ovat usein suurinta luksusta

Hyvää uuden viikon alkua. Uskomatonta, että ollaan jo tammikuun lopussa. Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet nopeasti aikaeroon sopeutuessa, työvuoden aloittamisessa ja erilaisissa vuoden alkuun osuvissa käytännön järjestelyissä.

Mies onnistui myös monien muiden tapaan saamaan joko tosi ärtsyn flunssan tai influenssan. Itse olen keskittynyt kaikkeen sellaiseen, joka on auttanut pysymään terveenä, saamaan kiinni tehokkaasta arkirytmistä, ja oikeasta ajasta yleensäkin, ja saamaan taas duuniasioissa täydet pöhinät päälle. Eli sellaista taspainoilua arjen käynnistämisessä ja toisaalta jaksamisen ylläpitämisessä.

On ollut ihanaa  ottaa aikaa myös kaikkeen energisoivaan. Saatiin hoitaa pari viikkoa ystävien Lissu-koiraa ja tehdä koiratreffejä muiden koirallisten ystävien kanssa. Koira on todellakin sekä ihmisen paras ystävä että lenkittäjä.

Olen käynyt parillakin salilla, kokeillut erilaisia tunteja ja tehnyt ihan perustreeniä, kun kerran sain niin hyvän treeniputken alkuun jo joululomalla.

Oman salin lisäksi kävin kokeilemassa Fressiä viikon. Pepputreeni oli nimensä mukaisesti vain pakaroihin ja reisiin osuva puolen tunnin jyystö. Siitä tuli hyvä hiki ja fiilis. Kuuman venyttelyn piti vastata yin-joogaa. Siitä en oikein saanut mitään irti, kunnon jooga on niin lähellä sydäntäni. Uutena oli tarjolla myös Nokoset-niminen tunti, jonka kuvissakin oli tyynyjä ja vilttejä. Idea on varmasti monelle tosi hyvä, mutta itselle Ei kiitos. Kun käytän tunnin salille, haluan siitä enemmän irti kuin rauhallisen päikkärituokion. Fressissä oli hyvä fiilis, henkilökunta oli energistä ja iloista, aina hyvällä tuulella. Puitteet olivat upeat ja nautin ihanasta venyttelytilasta ja saunaosastosta joka tunnin jälkeen.

Harvoin olen ollut joulun jälkeen niin hyvässä kunnossa ja nyt haluaisin pitää siitä kiinni ja jatkaa kunnon liikkumista kevääseen asti, jolloin kaikki ulkoilu, liikkuminen ja fyysinen tekeminen on taas enemmän automaattista kuin nyt.

Uusia leffojakin ollaan käyty katsomassa, viimeksi lauantaina, kun saatiin ystäväpariskunnalta joululahjaksi leffailta herkkujen ja jälkipuintilasillisten kanssa – ihan loistava lahjaidea, muuten.

Äsken käytiin miehen kanssa aloittamassa Syö-viikkoa treffeillä. Ja juuri nyt tätä naputellessa lämmin lohisalaatti vatsassa  on sellainen fiilis, että telkkarista katsotaan kohta Designated Survivor – ainoa tällä hetkellä meillä seurannassa oleva sarja. Ja pian sen jälkeen olenkin valmis menemään tosi aikaisin nukkumaan.

Time and Silence are the most luxurious things today.

-Tom Ford

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *