Ahvenia merituulessa

Sain taas innokkaalta saarikalastajaltani  lempiraaka-aineitani eli tuoreita ahvenfileitä. Päätin tällä kertaa paistaa ne fileinä ja tarjota tuoreiden vihannesten kanssa.

Hieron fileiden pinnat kunnolla oliiviöljyyn. Leikkaan isojen fileiden evät ja pyrstöt pois, että saan kaikki mahtumaan pannuihin. Maustan myllyistä pippurilla ja suolalla. Paistan saaren kaasuhellalla, josta tykkään kovasti. Kaikki valmistuu nopesti ja jotenkin luonnollisemmin kuin sähköllä. Vähän kuin elävällä tulella. Paistan ensin kuoripuolen ja sen jälkeen hieman matalammalla lämmöllä lihapuolen.

Ladon lautaset puolilleen tuoreita salaattivihanneksia ja kalan lisukkeiksi tuoretta tilliä ja sitruunalohkot.
Maustan salaatit oliiviöljylläm ounaviinietikalla ja reilulla lusikallisella pestoa, joka maistuu kalankin kanssa. Tässä käytän Stockmannin luomupestoa, joka on maistamistani valmispestoista parasta. 

Fileet foliopelille, sitruunaa päälle ja  rantapöytään. Herkuttelu voi alkaa. Kiitos taas kalastajalle!


Vähähiilarinen kalapäivällinen, max 30 g hh/annos:

Ahven- ja siikafileitä
Öljyttyinä
Paistettuina voissa ja öljyssä
Suolaa ja pippuria myllystä
Sitrunaa
Tilliä

Lisukesalaatti
Salaattia
Tomaattia, kurkkua, paprikaa
Porkanaa
Punasipulia, kevätsipulin varsia
Pestoa
Oliiviöljyä, punaviinietikkaa
Sitruunaa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *