Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Viisi kuudesta – mielenterveyden ongelmat ovat tavallisempia, kuin terveenä pysyminen

Tunnetko jonkun, joka on kärsinyt mielenterveyden ongelmista? Ai tunnet? Niin minäkin, itseasiassa aika montakin. Eikä ihme. Nimittäin jokin mielenterveyden häiriö koskettaa suurinta osaa meistä, jossakin vaiheessa elämänkaarta.

On ollut hyvä huomata, ettei uupumuksesta, masennuksesta tai ahdistusoireista ole enää niin hankala puhua. Myös julkisuuden henkilöt, viimeisimpänä Touko Aalto, kertovat oireistaan ja sairastumisestaan yhä avoimemmin. Ehkä tämä auttaa myös meitä tavallisia pulliaisia ymmärtämään, että ongelmat ovat todella yleisiä.

Häpeä ja syyllisyys – miksi?

Mielenterveyden ongelmia ei hävetä enää niin paljon, kuin ennen. Ja miksi jotain sellaista pitäisi hävetä, joka on niin tavallista, tavallisempaa kuin se, että säilyisi terveenä ja ilman oireita läpi elämänsä. Kestävä mielenterveys on on huomattavasti harvinaisempaa, kuin joidenkin mielenterveysongelmien kohtaaminen jossain vaiheessa elämää.

1970-luvulla pienen Uus-Seelantilaiskylän asukkaita alettiin seurata pitkittäistutkimuksella. Kyläläisiä tutkittiin läpi heidän elämänsä aina keski-ikäisiksi asti.

Tutkimuksen, ehkä yllättäväkin tulos oli, että vain 17% ei ollut täyttänyt minkään mielenterveyshäiriön kriteereitä millään tutkimuskerralla.

Eli 83% ihmisitä kärsi joistain oireista jossakin vaiheessa, ennen kuin he täyttivät 38 vuotta.

Toisaalta, vähän oli myös heitä, jotka oireilivat jokaisella kuudesta tutkimuskerrasta. Suurimmalla osalla häiriöiden oireet olivat siis ohimeneviä. Ne liittyivät esimerkiksi joihinkin elämänmuutoksiin, kriiseihin tai muutoin stressaaviin tilanteisiin.

Itseaiheutettua – reipastu nyt!

Silti vielä edelleenkin töissä uupuva, syömishäiriöön sairastunut tai päihderiippuvainen saattaa kokea syyllisyyttä ja häpeää. Häntä saatetaan myös syyllistää sairaudestaan. Ikään kuin se olisi vain itseaiheutettua.

Aika monissa sairauksissa omat valintamme tai elintapamme voivat vaikuttaa siihen, sairastummeko vai emme. Tästä esimerkkinä vaikkapa useat syövät tai sydän- ja verisuonitaudit, mutta silti emme voi, vaikka miten haluaisimme, niiltä täysin välttyä, vaikka eläisimme kuinka mallikkaasti. On siis järkyttävää, että mielenterveydenhäiriöt nähdään itseaiheutetuiksi tai sairastunut leimataan huomiohakuiseksi.

Tietoa ja taitoja

Minusta olisi tärkeää tunnistaa alttius ja riskit. Jos vaikka suvussa esiintyy mielenterveysongelmia, on tutkimustenkin mukaan todennäköisempää, että oireita ilmenee myös itselle jossakin vaiheessa elämää. Avoin keskustelu perheissä näistä asioista voisi auttaa, sen sijaan, että masentuneita tai paniikkihäiriöisiä hävetään ja piilotellaan.

Jos lapsi tai nuori saa jo varhain tietoa ja taitoja kohdata mahdollisia ongelmia, pystyy hän niihin paremmin myös varautumaan ja regoimaan, esimekiksi hakeutumalla saamaan apua ajoissa.

Samaten omia stressinkäsittelytaitoja arvioimalla ja uusia, mahdollisesti parempia selviytymiskeinoja opettelemalla voi välttyä oireilemasta, vaikka alttius siihen olisikin. Muut suojaavat tekijät, kuten läheisten tuki, ovat äärettöämän tärkeitä, niin nuorella kuin vähän varttuneemmallakin.

Oma uupumus

Kun itse uuvuin töissä raskausaikana reilu 10 vuotta sitten, oli diagnoosi minulle suuri shokki, mutta toisaalta helpotus. Jos työterveyslääkäri ei olisi ollut niin tarkkanäköinen olisi tilanne voinut pahentua kehittyä masennukseksi. Myöhemmin kohdatessani samanlaisia tunteita ja oireita, osasin hellittää ajoissa. Tiesin jo homman nimen. Osasin varautua siihen, miten mieleni käyttäytyy stressaavissa tilanteissa. Olin myös etsinyt itselleni työkaluja, joiden avulla pystyin palauttamaan mieleni tasapainon.

Viisi kuudesta. Minä kuulun noiden viiden joukkoon, jotka ovat kärsineet mielenterveyden ongelmista jossain vaiheessa elämää. Eikä siinä ole mitään noloa, heikkoa, hävettävää, eikä se tee minusta huonompaa ihmistä.

On jo aika ymmärtää, että täysin terveenä pysyminen läpi elämänsä, myös mielen osalta, on hyvin harvinaista.

Apua pitää uskaltaa hakea ja pyytää. Mitä aiemmin, sitä parempi. Läheiselle kertominen voi olla tärkein ensiaskel, jota ei kannata jättää ottamatta.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Mitä  olen harrastanut 40 vuoden aikana?

Kommentit (6)

  1. Elina Smålannista

    Heippa Anna!

    Hyvä kirjoitus; mielenterveyden ongelmia ei TODELLAKAAN tarvitse hävetä eikä tuntea syyllisyyttä.Suomesta löytyy 44 erilaista masennusgeeniä joten ei tarvitse yhtään ihmetellä 🙁

    Kiitos että meillä on Anna joka inspiroittaa iloisuudellaan & energisyydellään liikkumaan ja voimaan paremmin 😉

    • annasaivosalmi

      Kiitos! No ei todellakaan tarvitse. Kumma juttu, että näin vieläkin joissakin yhteyksissä ajatellaan. Kiitos sinulle kommentista ja kehuista 🙂

  2. Tanja

    Kiitos tästäkin kirjoituksesta <3. Vaikka omastakin mielestä on noloa (teinien hommaa) sairastua syömishäiriöön nelikymppisenä, on ollut helpottavaa, kuinka paljon tukea ja ihanaa suhtautumista avoimuuteni asian suhteen on poikinut. Avoimuus on helpompaa juurikin lisääntyneen tiedon (jota tämäkin blogikirjoitus välittää) myötä.

    • annasaivosalmi

      Kiitos Tanja kommentista. On aina yhtä uskomatonta huomata, että kun on itse avoin, ihmisten suojamuurit hälvenevät. Minä uskon avoimuuteen, myös tässä asiassa. 🙂

      Anna

  3. Susanna

    Kiitos hyvästä ja tärkeästä kirjoitukseatasi! Viittasit mielenkiintoiseen tutkimukseen. Voisitko vinkata lähteen siihen? Kiitos!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *