Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

On ihmisiä, jotka antavat ja ihmisiä, jotka ottavat

Mieheni on joskus sanonut minulle että on ihmisiä, jotka antavat ja ihmisiä, jotka ottavat. Kyseessä on tietysti kärjistys, joka jakaa ihmiset kylmästi kahteen kategoriaan. Mutta minusta siinä on perää.

Ihmiset, jotka ottavat ovat usein itsekkäitä ja ajattelevat vain omaa etuaan, omaa elämäänsä ja sitä, mikä minulle on parasta. Milloin minä treenaan, milloin minä saan pitää kesälomani ja saanhan minä päättää? Ottajat osaavat ottaa omaa aikaa, pitää puolensa ja saavat junailtua asiat parhain päin itselleen. Ottajat ajattelevat, että heille kuuluu vapaus valita, muista riippumatta. Ottajat voivat pitää muita ihmisiä itsestäänselvinä ja kuvitella, että muut ovat valmiita myötäilemään asiat heidän mielensä mukaan.

Ne ihmiset, jotka antavat, ajattelevat ensin muita, joustavat ja kekenevät näkemään asioissa sen eri puolet, monen ihmisen tai vaikkapa perheyksikön näkökulmasta. Antajat yrittävät tasapainoilla, välttää riitoja ja tehdä komporimisseja. Antaja myöntyy, tulee vastaan ja laittaa toisen tarpeet etusijalle. Antaja saa valtavasti siitä, kun huomaa, että hänen läheisensä nauttii ja voi hyvin, koska hän on antanut jotain itsestään.

Mitä tapahtuu, jos esimerkiksi parisuhteessa toinen on ottaja ja toinen antaja? Entäpä sitten, jos kaksi ottajaa lyöttäytyy yhteen? Onko edessä tahtojen taistelu ja kilpailu siitä, kumpi saa enemmän ja kenen päätökset ja menot ovat etusijalla? Entä miten otto- ja anto-ominaisuudet näkyvät ystävyyssuhteissa?

1. tyypin ottajat ja 2. tyypin ottajat

Olen tavannut myös toisenlaisia ottajia. He ovat niitä, jotka vievät energiasi, intosi ja ilosi. Heidän tapaamisensa jälkeen huomaat mielialasi laskeneen ja oman olosi lässähtäneen. He ikään kuin imevät sinusta virtaa vaatimuksillaan, olemuksellaan, valituksellaan tai ajatuksillaan. Olen huomannut yhä useammin vetäytyväni tällaisista suhteista.

Vuosia sitten, vanhassa työpaikassa, koin pitkään ahdistusta ja samaan aikaan huonoa omaatuntoa. Eräs työkaveri oli ottanut minut uskotukseen, jolle hän kertoi kaikki huolensa, ongelmansa ja sen, mikä kyseisessä työssä ja työpaikassa oli huonosti. Aikani ajattelin, että minun täytyy olla hänen tukenaan ja kuuntelijanaan, auttaa ja myötäelää. Kunnes minun oli pakko laittaa hommalle stoppi.

Kerroin ystävällisesti, että minullakin oli omassa elämässäni huolia, murheita ja ongelmia, mutta en halunnut kuormittaa niillä työkavereitani. Kerroin myös, että jaan murheeni mieluiten läheisteni, esimerkiksi  mieheni tai läheisten ystävieni kanssa, jotka tuntevat minut ja historiani hyvin, ja joiden hommaan ikäänkuin kuuluukin kuunnella minun valitustani. Yllätyksekseni työkaverini ymmärsi hyvin. Olin turhaan potenut asiasta huonoa mieltä. Jälkikäteen olin tyytyväinen, että otin asian puheeksi.

Koen, että työpaikalla, jossa vietämme kuitenkin suuren osan päivästä pitää voida viihtyä. Jos ympärille on kuitenkin sattunut kerääntymään paljon ottajia (joko 1. tai 2. tyypin) voivat oltavat muodostua tukalaksi varsinkin silloin, jos itse sattuu olemaan ihminen, joka antaa.

Olen myös pohtinut miten ottajaksi tai antajaksi tullaan. Vaikuttavatko siihen perintötekijät, kasvuympäristö vai elämänkokemukset? Todennäköisesti nämä kaikki yhdessä. Minun lapsuudenperheessäni jäi ilman pullaa, jos ei ollut ensimmäisenä ottamassa. Isoveli piti siitä huolen 🙂

Paha ottaa, hyvä antaa?

On kuitenkin turhaa leimata kaikki ottajat pahoiksi ja antajat vastaavasti hyviksi ihmisiksi. Ottaja saa usein sen, mitä haluaakin saada. Hän on tavoitteellinen, kunnianhimoinen ja tietää paikkansa. Hän osaa vaatia, pitää puoliaan ja osaa sanoa EI. Ottaja ymmärtää, että hän on tärkeä ihminen, jonka puolia ei voi pitää kukaan muu, kuin hän itse. Yksi syy ottajan menestymiseen voi olla juuri tuo hänen kykynsä ottaa.

Mutta jotta ottajasta ei tule lopulta yksinäsitä ihmistä, jonka luota muut kaikkoavat heti, kun hänen todellisen luontonsa näkevät, kannattaa ottajankin oppia antamaan. Jos joustavuus ja kompromissit eivät tule luonnostaan, voi niitä harjoitella tilanteissa, jotka eivät ole maailman vakavimpia.

Antajat taas voisivat uskaltaa avata suunsa tilanteessa, jossa kokevat tulleensa kohdelluksi väärin tai epäoikeudenmukaisesti tai, joissa eivät halua joustaa. Myöhemmin selän takana kyräily ja muiden solvaaminen ei antajaa auta. Oma osa täytyy oppia vaatimaan hanakasti nyt ja heti.

Minä haluaisin uskoa olevani ottaja, terveellä tavalla. Pidän puoleni, ilmaisen mielipiteeni ja osaan sanoa ei. Antajaksi haluan heittäytyä silti joka päivä jossakin tilanteessa: puolison hymy, lapsen tyytyväisyys tai treeniryhmän naisten energia ja ilo, joiden tuottamisessa olen voinut olla mukana, antavat paljon, myös minulle.

Kun mietit tänään kohtaamiasi ihmisiä, läheisiä tai kaukaisempia, ovatko he ottajia vai antajia? Kumpaa kastia sinä olet?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Allit veks! – Näin saat timmit käsivarret kotikonstein.

IMG_8014

IMG_8015
Kuvat, jotka ovat tämänaamuisista ulkotreeneistä, eivät liity varsinaisesti blogitekstiin mitenkään. Paitsi, että uskon, että tänään kaikki saivat 🙂

Kommentit (3)

  1. […] Lue myös edellinen postaukseni: On ihmisiä, jotka ottavat ja, ihmisiä jotka antavat! […]

    1. Suvi - Kotonainen

      Kirjoitit kuin minun sanoillani tuosta entisestä työkaveristasi, joka oli ottanut tavakseen kertoa sinulle kaikesta siitä, mikä on huonosti. Olen itse samassa tilanteessa. Olen ollut jo vuosia. Eikä valittamisen aiheet suinkaan rajoitu vain työpaikan asioihin vaan koko elämään. En edes muista, milloin olisin kuullut hänen kertovan jotakin positiivista yhtään mistään.
      Hänen kanssaan keskusteltuani olen aivan poikki. Tsemppaamisyritykset olen lopettanut jo kauan sitten, niistä ei ole apua. Tuntuu, että hirmuinen draama on se, mikä pitää hänet hengissä.
      Ja mikä pahinta, aikaa myöden olen huomannut itsessäni nousevan esiin samoja piirteitä. Välillä joudun oikein miettimään, mikä kaikki elämässäni onkaan hyvin. Seura on tehnyt kaltaisekseen. Kun viettää liian ison osan ajastaan negatiivisen ihmisen kanssa, muuttuu itsekin. Se harmittaa.
      Monesti olen päättänyt nostaa kissan pöydälle silläkin riskillä, että ystävyytemme katkeaa.

      1. annasaivosalmi

        Kiitos kommentista Suvi! Kirjoitat todella hyvin tilanteesta, joka on alkanut jo heijastua sinun elämääsi negatiivivisesti: ”seura on tehnyt kaltaisekseen”. Kannustan ottamaan asian puheeksi. Minä päädyin tilanteessa kertomaan omista tunteistani ja ajatuksistani ja tämä ei loukannut vastapuolta, päinvastoin. Sen sijaan syyttely voi aiheuttaa helpommin riitaa. Toivottavasti asia ratkeaisi. Mutta itsestään se ei mene ohi. T. Anna

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *