Oletko levoton piiloliikkuja? Hyvä, sillä kaloreita kuluu, ja rutkasti!
Oletko koskaan pannut merkille, että toiset meistä ovat voivat olla paikallaan pitkiäkin aikoja. He kököttävät työpöydän ääressä keskittyneinä, lähes liikkumatta ja töihinsä uppoutuneina jopa tuntikausia.
Ja sitten on toisenlaisia ihmisiä.
He ovat kuin pikkulapsia, jotka levottomina hyörivät ja pyörivät työtuolillaan, nousevat tuon tuosta toimittamaan jotain asiaa, heiluttelevat jalkojaan ja muuttavat asentoaan? Eivätkä he edes itse huomaa olevansa kokoajan liikkeessä.
Kiinnostuin tästä ilmiöstä, koska tunnistan itseni: en pysy paikallani hetkeäkään. Jonkun mielestä kyseessä voi olla ärsyttävä tapa, levottomuus ja keskittymiskyvyn puute, mutta itse yritän ajatella asiasta positiivisesti. (Vaikka mieheni onkin joskus asiasta eri mieltä, varsinkin silloin, kun yritämme katsella yhdessä Netflixiä.)
Piiloliikkuja vai piilopassiivinen?
Törmäsin ‘piiloliikkuja’ -termiin jokin aika sitten. Aiheesta on kirjoittanut mm. suomalainen lihavuustutkija ja professori Pertti Mustajoki. Piiloliikkujat saattavat levottomalla liikehdinnällään kuluttaa jopa satoja kilokaloreja enemmän energiaa päivittäin, kuin passiivisemmat toverinsa. Ja tämä muutama sata kaloria tekee viikossa useita tuhansia kilokaloreita. Eli pitkässä juoksussa valtavan määrän energiaa!
Voisiko tässä olla yksi syy siihen, miksi joskus tuntuu, että toiset voivat syödä mitä tahansa lihomatta, kun taas toisella pulla humpsahtaa minuuteissa vyötärölle?
Piiloliikkuja ei ole välttämättä vapaa-ajallaan mikään himourheilija, vaan jopa täysin kuntoliikuntaa harrastamaton tyyppi. Sen sijaan hänen toverinsa ‘piilopassiivinen’ käy ahkerasti kolme kertaa viikossa jumpassa ja lenkillä, mutta istuu tai makoilee muut ajan pääosin paikallaan. Ja ehkäpä ihmettelee, miksi painonhallinta on niin vaikeaa. Passiivista aikaa kertyy piilopassiiviselle kokonaisaikaan nähden kuitenkin (liian) paljon.
Piiloliikkujan askelmittari
Taipumus piiloliikuntaan selittynee luonteidemme ja persoonallisuutemme eroilla. Itselläni on ollut nyt jonkin aikaa testissä SUUNTO 9 -sykekello, joka mittaa myös päivittäistä askelmäärää. Hämmästyn lähes joka päivä, koska “askelia” kertyy lähes 20 000/pvä vaikka en edes kävelisi töihin, tai kävisi urheilemassa. En keksi muuta selitystä kuin piiloliikunta, eli päämäärätön heiluminen ja säännöllinen liikehdintä.
Vaikka piiloliikkuja ei usein edes huomaa hösläämistään, voi henkilö, joka haluaa nostaa energiankulutustaan, lisätä piiloliikuntaa tietoisesti päiviinsä. Helpottava on myös tieto, että kokonaiskulutuksen kannalta tällä piiloliikunnalla voi olla energiankulutukseen, ja myös terveyteen, jopa suurempi vaikutus kuin säännöllisellä kuntoliikunnalla.
Hallitse painoa piiloliikunnalla
Arkiaktiivisuus ja hyötyliikunta sekä tähän lisätty piiloliikunta voivatkin olla onnistuneen painonhallinnan avaimet, eikä siitä, ettei jumppaan ehdi montaa kertaa viikossa, tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.
Suomalaismiesten päivittäinen energiantarve on sadassa vuodessa pienentynyt keskimäärin lähes 1 800 ja naisten 1 100 kilokaloria eli noin neljän-viiden tunnin kävelylenkin verran!
Työpäivän tauottaminen, sohvalta jääkaapille ja takaisin ravaaminen, asennon vaihtaminen, vesilasin hakeminen, jalkojen heiluttelu, päämäärätön kiertely koulun käytävillä kesken työpäivän tai tuolilta ylös pongahtaminen ovatkin itseasiassa loistavaa piiloliikuntaa, jolla voi olla suurempi vaikutus terveyteemme, kuin uskommekaan. Minä lisäisin tähän vielä pikajumpat, vaikkeivat ne varsinaista piiloliikuntaa olekaan. Puolipiiloa korkeintaan.
Ihanaa viikonloppua!
<3 Anna
Seuraa piiloliikuntaani myös somessa @ansaivo
Hyvä kirjoitus! Arto Pesolaa olen joskus ollut kuuntelemassa ja hänen luomuliikunta-ajatuksissaan oli samantyylinen idea, että arjessansa voi harrastaa liikuntaa harrastamatta liikuntaa
Kiitos! Pitääkin tutustua Pesolan ajatuksiin tarkemmin. Koululiikunta on mulle jostain tuttu. Olisinkohan lukenut aiheesta joskus kirjan?
Mä kuulun levottomiin. Mietin tätä samaa ilmiötä tammikuussa kun jalkapöytämurtuman kipu pakotti pysähtymään ja säästämään askelia. Minulle on ihan vierasta harkita askelia siihen tapaan että “olisi asiaa lapsille mutta enpäs nyt kiipeä yläkertaan vaan kerron tunnin päästä ruokapöydässä”. ” rillit on likaiset mutta pesenpä ne vasta kun menen vessaan muutenkin”. Olipa mielelle työlästä minimoida liikkuminen. En ollut ymmärtänyt miten paljon yleensä singahtelen ees taas, en kauaa istu ( paitsi hyvän kirjan äärellä). Onnea on että kehon on terve eikä liikkeelle lähtö ei tuota vaivaa.
Kolikon toisena puolena on tietysti se, kaikkia impulsseja ei kyllä aina tarvisi seurata, kun keho hidastaa vauhtia niin mielikin tyyntyy. Esim ihan hitaasti käveleminen oli ihanan rauhoittavaa, kiinnostava kokemus.
Kiitos Jutta kommentista! Tunnistan todella paljon samoja asioita, mistä kirjoitat. Jatkuvan liikkeelläolemisen kääntöpuoli on ainakin mulla ajoittain tuo vaikeus rauhoittua. Olen koittanut omia keinoja tähän kehitellä, mutta useimmiten huimaan, että myös rentoudun ja rauhoitun parhaiten liikkeessä. Tuo viimeinen kirjoittamasi kappale on kyllä tosi hyvin muotoiltu: ”kaikkia impulsseja ei aina tarvitse kuunnella.” Otan tämän mietintään.