Olen ollut hyvä huono äiti

Olen saanut lapseni hyvin peräkkäin. Kun nuorempi syntyi, oli esikoinen vasta vuoden ja viisi kuukautta. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en muista noista ajoista kovinkaan paljoa, sen verran intensiivisesti elämä sujui kahden pienen lapsen arkea pyörittäen ja päivistä sekä öistä selviytyen.

Näin jälkikäteen olen pohtinut, että onneksi silloin, kymmenisen vuotta sitten, ei ollut sosiaalista mediaa siinä laajuudessa, kuin tänä päivänä. Vauvalehden keskustelupalsta netissä oli ainoa, jossa tuli äitiyshuuruissa joskus pyörittyä. Minua nimittäin kauhistuttaa tällä hetkellä äidit, jotka yrittävät selvitä pienten vauvojensa kanssa tässä syyllistämisen, nettivihaamisen ja anonyymin ilkeän kommentoinnin maailmassa.

Monna on blogissaan kirjoittanut, kuinka hänen äitiyttään arvostellaan häikäilemättä blogin kommenteissa. Teki hän niin, ai näin, aina on jollain anonyymillä mielipide tai sanansa sanottavana. Ei sillä, etteikö kymmenen vuotta sittenkin itseään olisi saanut tuntemaan huonoksi äidiksi. Kyllä muiden pienten lasten äitien kanssa vertailua tapahtui ihan livenäkin. Imetys, omassa sängyssä nukuttaminen tai lapsen hoitoon jättäminen olivat aiheita, joista itseään syyllisti ihan tarpeeksi ilman somekuohujakin.

Silti minulla oli aina tunne, että voin tehdä siten, kun itse äitinä parhaiten asian näen. Koin itseni riittävän hyväksi äidiksi, vaikken täyttänytkään monia ns. hyvän äidin kriteereitä. Jos tarvitsin silloin omaa aikaa, otin sitä. Muistan usein menneeni edes puoleksi tunniksi rivitaloasuntomme saunaan, jonne lasten itkut eivät kuuluneet. Tiesin, että lapsilla on isä, joka huolehtii heistä yhtä hyvin, ellei jopa paremmin, poissaoloni ajan. Saunasta, lenkiltä tai treffeiltä ystävien kanssa tulin aina uudistuneena ja virkistyneenä äitinä.

Nykyään äitejä syyllistetään jopa siitä, että he haluavat synnytyksen jälkeen huolehtia itsestään. Mitä ihmettä! Hyvinvoiva äiti on tae hyvinvoivasta lapsesta. Lapsen minuus kehittyy vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen. Jos äiti voi huonosti, peilaa lapsi äidistä negatiivisia minän ja itsetunnon malleja. Se, että äiti käy harrastamassa, lenkillä tai treenaamassa, ei ole keneltäkään pois. Aikaa treenaamiselle oli pikkulapsivaiheessa vaikea löytää, mutta en koskaan kokenut, ettenkö sitä olisi silloin saanut, kun sille oli tarvetta.

Voin vain kuvitella, kuinka Monnaa ja muita pienten lasten äitejä seuraavaksi arvostellaan ja syyllistetään siitä, minkä ikäisenä lapsensa antaa hoitoon, tai vie päiväkotiin ja palaa itse töihin. Itse palasin töihin esikoiseni ollessa 8kk:n ikäinen. Lapsen isä halusi jäädä vanhempainvapaalle hoitamaan tyttöä. Minusta hänellä oli siihen ihan täysi oikeus ja järjestely oli kaikille mieluinen. Töissä en kylläkään ehtinyt olla puolta vuottakaan, kunnes jäin taas äitiyslomalle, hoitamaan kuopusta.

Perheet ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia ja me äidit olemme erilaisia. Minusta jokainen äiti, joka kykenee kyseenalaistamaan tai pohtimaan omaa äitiyttään rakentavasti ja kriittisesti, on jo hyvä äiti. On luonnollista epäillä kykyjään ja valintojaan tässä elämän tärkeimmässä tehtävässä. Minä päätin jo varhain luottaa siihen, että olen kyllin hyvä. Ja onneksi vierelläni on kaikki nämä vuodet pysynyt lasten isä, joka on paikannut niitä kohtiani äitiydessäni, jotka eivät mene ihan oppikirjan mukaan.

<3 Anna

Postauksen kuvat ovat vuoden takaa perheemme hiihto- ja laskettelureissulta. Näitä maisemia ja tunnelmia odotan jo kovin. Yhdessä on kiva lasketella, mutta hiihtämään lähden usein ihan yksin.

Lue myös aikaisemmat postaukseni Supernaisen tunnustuksia ja Huono äiti paiskoo ovia