Näin ehkäisen flunssan! – Treeni, stressi, vitamiinivaje ja kylmettyminen voivat aktivoida flunssaviruksen

Olen todella tarkkana. Heti, siis aivan heti, kun flunssan ensioireet tuntuvat silmien takana tai kurkun päässä, alan toimia. Uskon sinkkiin ja Luneraan, mitä flunssan ensiehkäisyyn tulee. Lunera -tabletit maistuvat kamalalta, mutta imeskelen niitä silti heti oireiden ilmettyä.

Ilmeisesti nieluun suihkutettava sinkkisuihke olisi vieläkin tehokkaampi, tiedä häntä. Lääkekaapistani löytyy myös D -vitamiinia (jota otan päivittäin) sekä maitohappobakteereita, koska uskon, että suolistolla on tärkeä osuus taistelussa infektioita vastaan. Omistan myös ns. munkkitippoja (ystävä suositteli) sekä Echinaforcea, joita otan toisinaan ensioireiden ilmettyä. Jos flunssa kuitenkin ottaa yliotteen juon litrakaupalla kuumaa ja koetan levätä.

Miksi toiset sairastavat usein, toiset eivät juuri koskaan?

Olen miettinyt paljon sitä, miksi toiset tuntuvat sairastavan todella usein ja toisille flunssaa ei tule juuri koskaan. Syitä saattaa olla monia. Olen töissä oppilaitoksessa, jossa huseeraa päivittäin yli 600 ihmistä bakteereineen ja viruksineen. Käsiä saa pestä, jos mielii pysyä terveenä.

Pikkulapsiaikana meillä sairastettiin enemmän, nykyään harvemmin. Pienet lapset lisäävätkin sairastumisalttiutta merkittävästi. Mitenköhän lastentarhanopettajat suojautuvat flunssapöpöjä vastaan?

Kylmettymisen vaikutus flunssan syntyyn kumottiin jossain vaiheessa, mutta nyt tämäkin on vedetty takaisin. Nykyään lääkärit nimittäin uskovat, että kylmettyminen voi sittenkin vaikuttaa sairastumiseen. Kylmettyminen ei aiheuta flunssaa, mutta voi aktivoida oireettoman flunssaviruksen.

Meissä siis jyllää jatkuvasti flunssaviruksia, mutta toisilla virukset aktivoituvat herkemmin flunssaksi asti kuin toisilla. Yksi syy saattaa olla myös D -vitamiinivajeessa. Pimeään vuodenaikaan D-vitamiinia ei valmistu kehossa, joten se täytyy napata purkista.

D -vitamiinin nykyisiä saantisuosituksia ollaan kritisoitu niiden lalhaisesta tasosta: Duodecimin Terveyskirjaston mukaan tämänhetkinen suositusannos on todennäköisesti liian vähän pohjoisen auringottomana talvikautena. Tähän viittaa Terveyskirjaston mukaan se, että auringonvalon puuttuessa täydellisesti 10 mikrogramman vuorokausiannos ei pysty pitämään veren D-vitamiinin pitoisuutta vakaana. D-vitamiinitasot voi mittauttaa lääkärissä, jos epäilee, että ne ovat liian matalat.

Treeni ja stressi flunssan laukaisijoina

Myös raskas treeni voi notkahduttaa hetkellisesti elimistön vastustuskykyä ja tällöin flunssaan sairastutaan helpommin. Voisiko tämä selittää sen monesti havainneeni ilmiön, kun liikuntaa harrastamaton tai treenistä taukoa pitänyt aloittaa treenaamaan liian kovatehoisesti ja liian useasti, saa hän hetikohta flunssan, ja hyvin alkanut kuntokuuri tyssää siihen?

Samaa pätee stressin kohdalla, joka kuormittaa kehoa ja mieltä. Itselleni kävi viime kesänä (jolloin olin viimeksi flunssassa) niin, että todella kovan ja intensiivisen työrupeaman jälkeen sairastuin heti ensimmäisenä lomapäivänä sitkeään flunssaan, joka kiusasikin sitten kaksi viikkoa, tietysti lomalla.

Se nyt on kuitenkin varmaa, että liikuntaa ei kannata kartella flunssan pelossa. Vähän liikuntaa harrastavat sairastuvat flunssaan useammin kuin kohtuullisesti liikuntaa harrastavat. Olen myös opetellut tunnistamaan ja hallitsemaan stressiäni, ja uskon, että tämä heijastuu sairastumisalttiuteen.

Influenssakausi vasta kolkuttelee ovilla ja nyt on influenssarokotteen ottamisen aika. Olen sairastanut influenssan kerran ja se oli kaamea tauti. Melkein yhtä kaamea, kuin 30 -vuotiaana sairastettu vesirokko. Otatko sinä muuten inffluenssarokotteen?

Olisi myös kiva kuulla, miten ehkäiset flunssia.

<3 Anna

Tuu myös instaan: @ansaivo

Lue edellinen postaukseni: Kuka meillä tekee kotityöt? 

Kommentit (21)
  1. Moi
    Otan influenssarokotteen, itseasiassa huomenna aika. En uskalla jättää pois koska muuten influenssa saattaa iskeä. Ystävälläni oli ja sanoi että oli niin kamala tauti ettei ikinä enää jätä rokotetta väliin.
    Teen inkiväärishottia jota nautin päivittäin. 1L vettä kiehauta, lisää 100g inkivääriä, anna jäähtyä. Lisää 1 sitruunan mehu, siivilöi kauniiseen pulloon tai kannuun jääkaappiin. Kylmänä shotteina n.1/2dl kerralla tai sitten kuuman veden kanssa sekoitettuna. Usko että toimii 😉

    1. annasaivosalmi
      5.11.2019, 07:27

      On se kaamea tauti! Inkivääriin uskon minäkin. Olen ostanut sittarista ja Jungle Juice Barista sellaisia pieniä shottipurkkeja. Aika tyyriitä ovat (3€) eli varmasti dullisemmaksi tulisi tehdä itse. Tätähän täytyy kokeilla. Kiitos ohjeesta. Lisäätkö tuon inkiväärin pilkottuna? Kuinka pieniksi paloiksi?

      1. Kannattaa raastaa niin pieneksi kuin vain raastimesta vaihtoehtoja löytyy, että mehu irtoaa. Itse olen kiehauttanut vielä inkiväärin kanssa ja juonut teenä hunajalla maustettuna. Tällaisella todella tujulla teellä olen muutamat flunssat estänyt. Juonut pari kolme kuppia yhden illan aikana. Uskomaton, miten se oikeasti tehoaa .

      2. Heips
        Kuorin inkiväärin ja teen sellaisia ns. viipaleita, en osaa sanoa että onko eroa isommalla palalla tai viipaleella.
        Mutta hyvin on makua tullut viipaleista. Ja joskus olen antanut yönylikin seistä inkiväärien vedessä.
        Testaa edullista itsetehtynä ja hyvää kun inkiväärin makuun tottuu.
        Taisin bongata tämän Temppelinemäntä blogista, hän oli lisännyt hunajaa vielä makeuttamaan.

        1. Tämä myös meidän lasten perhepäivähoitajan troppi eikä ole flunssat vaivanneet!

  2. Moi,
    En ole ottanut rokotetta koskaan enkä aio sitä ottaa nytkään. Sairastan harvoin flunssia, syön d-vitamiinia ison annoksen, paljon vihreätä ja punaista kasvista, liikun paljon ja yritän nukkua. Kiitos muuten nukahtamisvinkistä.. se ”ja”-sana!! tehoaa välillä itsellänikin! Jostain syystä flunssat karttavat mua mutta osani vaivoista saan minäkin: nivelrikkoa ja jalkavaivoja… mutta silti tsempataan läpi tämänkin pimeän ajan!

    1. annasaivosalmi
      5.11.2019, 07:28

      Moi! Hei kiva kuulla, että toimii. Mulla toimii, kuten kerroinkin, ihan joka ilta. Eilenkin nukahdin neljänteen Ja -sanaan 🙂 Hyviä flunssanestovinkkejä, kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *