Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Miten löytää rentous elämään?

Rentous ja huolettomuus, erityisesti elämänasenteena, ja joidenkin ihmisten ominaisuutena. Kadehdittavaa.

Ehkä sinäkin tunnet, tai ajattelet tuntevasi ihmisen, jota pidät erityisen rentona tyyppinä ja, josta paistaa tietty huolettomuus? Tai ehkä jopa omaat itse rennon asenteen elämää kohtaan?

Minä myönnän, että haluaisin elää ”rennommin”.

Mitä rentous oikein on?

Tiedämme, mitä rentous ei ainakaan ole: tiukkapipoisuutta, jäykkyyttä ja kykenemättömyttä spontaaniuteen. Kontrollointia ja jatkuvaa suorittamista tai siitä stressaamista. Sitä, että elämän pitää olla järjestyksessä ja tip top? Ja sitä, ettei pysty joustamaan omista tottumuksistaan, eikä sopeutumaan tai heittäytymään kulloiseenkin tilanteeseen tai seuraan. Kiukuttelua ja paniikkiakin. Ehkä kaikkia näitä. Tunnistan!

Rentous on kaukana silloin, kun maalaa mielessään epärealistisia kauhuskenaarioita ja uskoo epäonnistuvansa: kaikki menee kuitenkin pieleen. Rennoton ei ole ikinä oikein täysin tyytyväinen siihen, mitä on. Hän ei pysty nauttimaan elämästä, eikä uskalla sallia itselleen reilulla kädellä mielihyvää. Rennoton vaatii itseltään ja muilta, jopa lapsilta, mahdottomia.

Rennot – laiskat

Downshiftaajia ja oravanpyörästä hypänneitä pidetään rentoina. He ovat itse valinneet kiireettömämmän elämän, jossa on enemmän aikaa rentoilulle ja niille asioille, joista he nauttivat. Rentous nähdään usein hyggeilynä, köllöttelynä ja makoiluna, mutta rentous on eri asia kuin laiskuus tai saamattomuus. Rentous on oma valinta.

Niin, voiko edes nykyisen työelämän tappotahdissa saavuttaa huoletonta fiilistä, jos hektiset päivät venyvät ja aikataulut puskevat päälle?

Joku voi ajatella, että elämän rentous syntyy siitä, kun taloudelliset asiat ovat kunnossa. Itse ajattelen, että hyvä toimeentulo voi päinvastoin vähentää huolettomuutta, koska nykyisen elintason ylläpitäminen (tai kasvattaminen) tuo tiedostamatontakin stressiä.

Raha ei tuo onnea, eikä rentoutta. Tutkimuksetkin tukevat tätä. Laman aikana ihmiset eivät ole sen onnettomampia kuin nousukaudellakaan.

Hyvä rento

Minä pidän hyveenä kykyä suhtautua asioihin rennosti. Rentous on sitä, että että voi asennoitua vaikkapa syömiseen, työhön, lasten kasvattamiseen, ihmisiin tai tanssimiseen lupsakasti ja kiihkotta. Rentous on sitä, että kykenee parisuhteessa tai kaverisuhteissa heittäytymään ja avautumaan. Rentous on sitä, ettei koe tarvetta siivota, vaikka tietää, että anoppi on tulossa kylään.

Rento tyyppi ottaa asiat rauhallisesti ja pystyy tekemään kurssimuutoksia kesken kaiken. Rento selviää vaikeuksistakin, no, jotenkin rennommin ja asenteella: kyllä se tästä. Liika rentous tai huolettomuus voi kuitenkin kostautua sellaisissa tilanteissa, joissa tarvitaan huippusuoritusta, kuten opiskelussa tai urheilussa.

Rentoja ihmisiä ihaillaan. Jäykkiksiä, jotka pitävät tiukasti kiinni säännöistä, taas ei. Heitä kutsutaan nipottajiksi, varsinkin jos he puuttuvat siihen, etteivät muut suoriudu elämästä samankaltaisella kurinalaisuudella, kuin he itse.

Voiko rennoksi oppia?

Onko rentous osa persoonallisuutta vai ehkä opittu tai harjoiteltu tapa elää?

Tunnen monia ihmisiä, joista välittyy rento kuva. He eivät välitä pienistä asioista. ”Sinne päin” on ihan ok ja suuret linjat ovat niitä, jotka merkitsevät. He osaavat nauttia elämästä eikä heitä hetkauta pienet takapakit.

Myönnän, että itse haluan usein kontrolloida asioita. Tykkään siitä, kun mennään suunnitelmien mukaan. Sen sijaan ahdistun ja huolestun herkästi: mitä jos tämä ei sujukaan? Ehdinkö tehdä kaiken ajoissa?

Olisinko onnellisempi, jos osaisin ottaa rennommin? Kannattaisiko huolettomampaa elämää tavoitella?

Huolettomuus ja rentous ovat parhaimmillaan sitä, että uskoo elämän kyllä kantavan. Kaikki järjestyy, No Matter What. Töitä, rahaa ja rakkautta kyllä riittää, ja asiat suttaantuvat jollain lailla.

Onhan sitä tähänkin asti selvitty ihan hyvin! Liiallisella huolehtimisella ja stressaamisella tuhlaa vain energiaa ja aikaa.

Uskaltaisinko elää rohkeammin omaa elämääni? Alkaisinko katselemaan sitä pokkana vaaleanpunaisten linssien läpi? Uskaltaisinko vain olettaa, että ongelmat ratkeavat ja ratkaisut kyllä löytyvät? Entä jos alkaisikin vain luottaa siihen, että kaikki kyllä sujuu?

Asennoituisin siten, että elän ihanassa parisuhteessa/perheessä, teen työtä, josta pidän ja että tulen pysymään terveenä myös jatkossa. Ilman turhia huolia ja äiti-nipotusta.

Uskon, että ainakin läheiseni olisivat onnellisempia.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Vihdoinkin Poweria herkän ja ikääntyvän ihon hoitoon!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *