Kiinnitetty postaus

Miksi olen syönyt kollageenia jo yli vuoden? Ja miksi voin suositella sitä myös muille?

Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab

Kollageenilisistä ollaan montaa mieltä. Vaikuttaako kollageeni ihoon? Tasoittaako se ryppyjä, vai onko tuote humpuukia? Imeytyykö suun kautta nautittu kollageeni siten, että keho pystyy sen hyödyntämään? Parantuuko ihon kunto ja väheneekö selluliitti kollageenilisän avulla?

Skeptikko epäilee ja kyseenalaistaa

Olen törmännyt somessa moniin epäileviin kommentteihin kollageenin tehosta. Kyseenalaistaminen kannattaa, ja asioista on järkevää ottaa selvää. Itse olen myös skeptinen erilaisia ravintolisiä kohtaan. En ole koskaan oikein innostunut superfoodeista, pillereistä tai pulvereista, esimerkiksi treenien tehoa parantamaan. Olen ajatellut, että monipuolisen ruokavalion kautta voin saada kaiken tarvitsemani.

No. Miksi sitten olen päätynyt käyttämään Oslo Skin Lab The Solution –kollageenijauhetta? Itseasiassa olen käyttänyt tuotetta jo yli vuoden, päivittäin. Enkä ole aikeissa lopettaa.

En suosittelisi mitään sellaista, johon en itse usko

Kun reilusti yli vuosi sitten minua pyydettiin kokeilemaan The Solution kollageenijauhetta, olin tapani mukaan todella epäileväinen. Halusin vakuuttua, etten käytä mitään tuotetta turhaan, enkä todellakaan halua mainostaa mitään sellaista, jonka takana en voi itse seistä.

Otin selvää Oslo Skin Lab:n The solution:sta, ja kollageenilisistä ylipäätään ennen tuotteen käytön aloittamista. Luin aiheesta tehtyjä tutkimuksia. ja tutustuin artikkeleihin, jossa asiantuntijat olivat ottaneet kantaa kollageenin hyötyihin.

Lisäksi halusin varmistaa, ennen tuotteen suosittelemista muille blogissani, että se todella toimii. En ikinä suosittelisi tai mainostaisi mitään sellaista, johon en itse usko. Niinpä varasin ajan Visia -ihoanalyysiin. Kävin samaisessa ihoanalyysissä myös 8 viikon testijakson jälkeen. Halusin selvittää puolueettomasti, mitä ihossani testijakson aikana tuotteen vaikutuksesta tapahtuu, vai tapahtuuko mitään.

Ihoanalyysi hämmästytti

Hämmästyin ihoanalyysin tuloksia, ja niin hämmästyi myös kosmetologini. Hän sanoi, että, mitä ikinä oletkaan tämän kahdeksan viikon aikana tehnyt, niin älä vaan lopeta!

Testijakson tuloksistani ja ihoanalyysistä voi lukea täältä. Olen vakuuttunut tuotteen tehosta edelleen, yli vuoden käytön jälkeen, enkä halua lopettaa sen käyttöä. Ihoni voi erittäin hyvin!

Ei mitä tahansa kollageenia

Minulle selvisi tekemäni taustatyön ansiosta mm se, ettei mikä tahansa kollageeni tehoa ihon kuntoon. Kollageenin on oltava tyypin 1. kollageenia, ja se tulee olla pilkottu pieniksi aminohappoketjuiksi eli peptideiksi, jotta elimistö pystyy sen parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään. Oslo Skin Lab The Solution – kollageeni onkin hydrolysoitu eli pilkottu valmiiksi. Se siis sisältää juuri kollageenipeptidejä.

Peptidit vilkastuttavat ihon kollageenituotantoa ja vähentävät kollageenisäikeiden haurastumista. Juuri säikeiden haurastuminen aiheuttaa ryppyjä.

Kannattaako kollageenia syödä?

Useat asiantuntijat ja ihotautilääkärit ovat lausunnoissaan olleet viime aikoina varovaisen optimistisia erityisesti pieneksi pilkotun kollageenin tehosta ihon kuntoon. Monet suosittavat C-vitamiinin nauttimista kollageenilisän yhteydessä, koska kollageenia ei synny ilman C-vitamiinia. Koska C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, sitä pitää saada lisää joka päivä.

Itse nautin kollageenin heti aamusta. Se on rutiini, jota ei enää tule unohdettua. Ennen sekoitin jauheen vesitilkan joukkoon, mutta viimeiset kuukaudet olen syönyt kollageenin nauttimisen yhteydessä jotain C-vitamiinipitoista, kuten tuoremehua, marjoja tai vitamiiniporetabletin.

Kollageenin vihollisia ovat tupakka, aurinko ja sokeri. Nämä kaikki tuhoavat kollageenia ja vanhentavat ihoamme kaikista varmimmin. Ihonhoito on kokonaisvaltaista ja elintavoillamme, yhtä hyvin kuin päivittäisellä ihonhoidolla on merkitystä siihen, miten ihomme voi.

Minulla kollageeni on yksi osa ihonhoitoani.

  • Jos ihon kunnosta on näin helppoa pitää huolta, niin miksi en sitä tekisi?
  • Jos voin kollageenilla hidastaa ikääntymisen merkkien ilmaantumista, niin miksi en sitä tekisi?
  • Jos epäilet tuotteen tehoa, niin suosittelen käymään ihoanalyysissä ennen tuotteen käytön aloittamista, sekä kahdeksan viikon kuluttua. Silloin voit seurata vaikutuksia ihosi kunnossa, joita oma silmä ei välttämättä näe.

Muut käyttämäni lisäravinteet

Kuten kerroin, en ole mikään lisäravinteiden suurkuluttaja. Olen kieltäytynyt useista yhteistöistä erilaisten lisäravinnefirmojen ja tuotteiden kanssa yksinkertaisesti siksi, etten niitä itse käytä. Käytän siis vain muutamaa lisäravinnetta kollageenin lisäksi.

Purkista otan D-vitamiinia ja probiootteja. D-vitamiinia syön ympäri vuoden. D-vitamiinin on yhteydessä luuston kunnon lisäksi mm, sydämen terveyteen, mielen hyvinvointiin, painonhallintaan, astmaan ja syöpään.

Lisäksi käytän probiootteja eli maitohappobakteereja. Uskon, että probiooteilla on myönteisiä vaikutuksia suoliston mikrobistoon. Suolisto ja erityisesti sen bakteerit taas vaikuttavat nykytietämyksen mukaan kokonaishyvinvointiimme, sekä kehoon että mieleen. Muita lisäravinteita en käytä.

Kokeile sinäkin Oslo Skin Lab The Solution kollgeenia. Tilaa tämän linkin kautta, niin saat ensimmäisen neljän viikon pakkauksen  60%:n alennuksella. Suosittelen kokeilemaan!

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Kerran herkkupeppu, aina herkkupeppu?

Tuu someen: @ansaivo

kauneus ihonhoito ihonhoitotuotteet ikaantyva-iho
Kommentit (1)
  1. Kiitos Anna, todella mielenkiintoisesta postauksesta. Olen vastikään alkanut lukemaan kollageenin eduista, kun sitä suositeltiin nivelvaivojeni hoitoon. Tärkeä pointti tuo, että kollageenin tulisi olla oikeassa muodossa, jotta siitä on hyötyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *