Meille tulee koira!

Meille tulee koira, koiranpentu! Vihdoinkin. Jännittää, kutkuttaa ja pelottaakin.

Tänään, kun vietimme tyttären kanssa reilun tunnin koiratarvikeliikkeessä, ja hankimme kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista, sekä hypistelimme leluja, remmejä ja harjoja, alkoi asia todella konkretisoitua. Olo oli melkein kuin raskausaikana äitiyspakkauksen saapuessa!

Kantaessani koiran pehmeän pedin olohuoneeseen, henkäisin ihastuksissani. Meille todellakin tulee koira. Hankintojen tekeminen on varmaan vielä ihan turhaa ja aikaista, mutta olin samanlainen lapsiakin odottaessani: tarvikkeiden ja vaatteiden hankkiminen oli minun tapani valmistautua tulevaan, tehdä siitä näkyvää ja tuntuvaa. Samaten haluan imeä kaiken mahdollisen tiedon uudesta elämänvaiheesta.

Vuosien haaveilujen, kinuamisen, neuvottelujen ja odotuksen tulos alkaa olla nyt todella lähellä. Tytär aloitti koirasta puhumisen kolmevuotiaana, mutta ajattelin sen menevän ohi. Ei mennyt. Itse olen viimeisen vuoden aikana ensin lämmennyt, ja sitten suorastaan kuumentunut ajatukselle koirasta.

Elokuussa, tarkemmin sanottuna elokuun puolivälissä, jos kaikki menee hyvin, meille muuttaa koiranpentu. Siihen on enää reilu kuukausi! Saamme uuden perheenjäsenen, jota olemme hartaasti odottaneet nyt reilun vuoden.

Meidän pentumme on tällä hetkellä viikon ikäinen ja asustelee tietysti vielä emonsa luona. Olemme kuitenkin saaneet kasvattajalta paljon kuvia ja videoita, joita olen selaillut kerta toisensa jälkeen.

En olisi kuvitellut, että menen näin sekaisin odotuksesta. Olemme saaneet kasvattajalta myös runsaasti ohjeita ja neuvoja pennun kotiutumista silmälläpitäen. Se on meille, ekakertalaisille, tärkeä asia.

Uusi elämänvaihe jännittää ja mietityttää. Pentu on kuitenkin niin pieni vielä. Uskon, että kaikki menee kuitenkin hyvin.

Nyt on juuri sopiva hetki meidän pennun tulla. Olemme onnesta soikeina, emmekä malta odottaa! Toki kaikki hyvät vinkit pentuarkeen otetaan vastaan.

Olen kirjoittanut blogissa muutamaankin otteeseen koirahaaveiluistamme mm. tässä  Koira – Miksi? Miksi ei? , tässä Ennen koiran hankintaa – Kysy ainakin tämä kysymys! ja tässä Koiran hankinta – Australian Labradoodlen pentu toiveissa postauksessa.

<3 Anna

hyvinvointi mita-minulle-kuuluu elamantapa
Kommentit (9)
  1. Hyvin se menee – tyyppi pääsee mahtavaan kotiin❤️! Onko teillä jo nimi mietittynä?

    1. annasaivosalmi
      30.6.2021, 08:30

      Toivotaan näin 🙂 Juu, on mietittynä sekä pojan että tytön nimi.

  2. Meillä on 4kk vanha ald, lapset 16 ja 14. On ollut ihanaa terapiaa teiniahdistukseen 🙂 Vielä odotellaan että saadaan tehdä kunnon kävelylenkkejä. Puremisvaihe ehkä ollut haasteellisin, sisäsiistiksi oppi 14 viikon ikäisenä. Kesä on ihanteellinen aika pennulle!

    1. annasaivosalmi
      30.6.2021, 08:31

      Onnea pennusta! Pureminen on varmaan kyllä hankalaa. Kesä on varmasti hyvä aika myös sisäsiistiksi opettelulle 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *