Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Kun on saanut hyvät geenit

Isäni ja äitini olivat pari päivää mökillä lomailemassa meidän perheemme kanssa. Heidän mökkivisiitistään on itseasiassa tullut jo traditio, ja lapsetkin jo mummia ja vaaria odottavat käymään. Vaari kun jaksaa aina keksiä kaiken näköistä puuhaa lasten kanssa. Uiminen ja saunominen, hyvä ruoka, onkiminen ja vain yhdessä oleminen ovat niitä asioita, joita teemme porukalla.

Teräsmummi ja – vaari

Siinä isän ja äidin vierailun aikana panin merkille, miten rautaisessa kunnossa nuo kohta 70 vuotta täyttävät vanhempani ovat. Heillä riittää virtaa reissata, rempata ja touhuta. Isä niitti pikkupuhteena kaikki rannan kaislat, ja äiti lähti mm. kanssani epäröimättä (kahdeksan kilsan!) aamulenkille.

Aikamoisia esikuviahan vanhemmat monesti lapsilleen ovat. Tai ainakin minun vanhempani ovat minulle! Vanhemmilta saadaan geenien lisäksi myös paljon muuta: asenne elämää, itseään ja maailmaa kohtaan.

Minun, jo eläkkeellä olevat vanhempani, käyvät lähes joka päivä samppiksessa uimassa. Sen lisäksi he ovat Elixian spinningtuntien vakiopolkijoita. Tuntuu, että he ovat menossa koko ajan. Tämän lisäksi äitini marjastaa, isä hoitaa puutarhaamme ja pelaa jalkapalloa kerran viikossa.

Yhdessä he myös matkustavat paljon. Lisäksi olen täällä blogissa aiemminkin kertonut, että äitini käy myös meillä siivoamassa.

Kuinka upeaa, että he ovat voineet nauttia eläkepäivistään noin hyväkuntoisina!

Liikunta verenperintönä

Muistan jo pikkutyttönä käyneeni isän kanssa juoksemassa. Useimmiten yhdessä tekeminen oli jotain liikuntaan liittyvää. Myös liikuntaharrastuksissa minua kannustettiin kovasti.

Meidän suvussamme on kuitenkin ylipainoa ja samat kansantaudit vaanivat myös meitä, kuten muitakin suomalaisia. On olemassa asioita, joihin ei voi vaikuttaa, kuten vaikkapa perimä ja sen mukanaan tuomat rasitteet.

Koko perheemme on melko helposti lihoavaa sorttia. Emme todellakaan voi syödä (ja juoda) mitä tahansa. Tämä näkyy kyllä heti vaatteiden kirraamisena. Toisaalta me saamme pidettyä itsemme normaalipainossa, tai ainakin se lähellä, viettämällä aktiivista elämää.

Vaikka vanhempani syövät pääosin terveellisesti ja simppelisti, ovat he kuitenkin melkoisia nautiskelijoita. Meillä on aina kotona oltu makean perään. Varsinkin isäni on oikea herkkupeppu: jäätelö, pulla ja muut makeat herkut ovat meidän kummankin mieleen. Olenkin pohtinut:

Kuinka ylipainoista porukkaa olisimme, jos liikunta ei näyttelisi näin isoa roolia elämässämme? Olisivatko vanhempani selkeästi huonommassa kunnossa seitsemänkymppisinä? Olisivatko he edes terveitä?

Perusasiat kunnossa

Äitini on lapsesta asti tuputtanut minulle ja veljelleni marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Meillä syötiin tavallista kotiruokaa kuten perunoita ja jauhelihakastiketta sekä makaronilaatikkoa. Leipää oli tarjolla aina ja paljon!  Kun herkuteltiin, herkuteltiin kunnolla: isäni on mm. opettanut minut laittamaan pullasiivun päälle voita.

On ihailtavaa nähdä, miten se, että vanhempani ovat aina, koko elämänsä pysyneet liikkeessä, tuottaa nyt hedelmää: he ovat edelleen erittäin aktiivisia, toimintakykyisiä, vireitä ja meneviä. Mikä tilanne olisi nyt, jos heidän elämäntapansa olisivat olleet erilaiset?

Olen saanut toivottavasti heiltä hyvät geenit, mutta vielä tärkeämpänä koen sen kasvatuksen ja ympäristön vaikutuksen tuloksen, jonka olen oppinut lapsuuden kodistani.

Ne ovat pieniä asioita, kuten, että auto jätetään kotiin ja kuljetaan pyörällä. Tai että liikunta tuo hyvän olon, ja että kävely yhdessä on mitä parhain tapa hoitaa parisuhdetta.

Geeneilleen ei voi mitään, mutta asenteilleen ja elämäntavoilleen voi!

Kyse on asenteesta. Geeneilleen ei mitään voi, mutta käyttäytymistä ja toimintamallejaan voi kyllä muuttaa. Lisäksi kannattaa pohtia millaisen kuvan aikuisuudesta ja aktiivisuudesta haluaa omille lapsilleen välittää. Kyllä minä annan lasteni rentoilla ja pelata tietokonepelejä, mutta kyllä kannustan myös liikkeelle.

Jos aikuiset siirtyvät aina paikasta toiseen autolla, tai rentoutuvat vain ja ainoastaan sohvalla maaten, välittyy lapsille tietynlainen kuva aikuisuudesta ja niistä malleista, millaista elämän kuuluisi olla.

Minä olen tyytyväinen vanhemmiltani saamista hyvistä geeneistä: pitkästä varresta ja vahvoista jaloista (jotka eivät kyllä olisi näin vahvat, ellen niitä olisi treenannut!).

Mutta vielä kiitollisempi olen siitä, että vanhempani ovat istuttaneet minuun intohimon liikkumista kohtaan. Se on auttanut myös monissa elämän vaikeuksissa, ja on edelleen yksi tärkeimistä rentoutumiskeinoistani. Voi että, kun olisi itse edes jollain tavoin samassa kunnossa seitsemänkymppisenä, kuin äitini nyt!

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Intervallitreeni

Kommentit (1)

  1. Jaana

    Ihana teksti! Minusta lohdullista on, että vaikka geeneilleen ei voi mitään, omalla asenteellaan ja elämäntavoillaan voi ratkaisevan paljon vaikuttaa, missä kunnossa myöhemmin on. Monet 70-vuotiaat ovat todellakin vielä täyttä rautaa!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *