Kun elämä on helppoa, haen hallittua epämukavuutta

Minulla on aika mukava elämä. Onkohan se jopa liian mukava?

Itsenäisyyspäivänä lähdin lenkille. Käyn usein juoksemassa aamulla viikonloppuisin ja lomapäivinä. Perheeni vasta heräilee, kun palaan takaisin, ja sen jälkeen lähdetään yhdessä touhuamaan jotain.

Tällä kertaa juoksu kuitenkin kulki poikkeuksellisen hyvin, ja lopulta huomasin olleeni reissussa pari tuntia, ja kilsojakin oli kertynyt reilu parikymmentä. Vitsit mikä fiilis!

Kun pääsin kotiin, oli muu perhe jo ehtinyt lähteä luistelemaan. Mutta hitto, minulla ei tietenkään ollut kotiavaimia. Puhelinkin kuoli sopivasti kylmyyteen juuri samalla sekunnilla.

Kylmä ja märkä

Hetken mietittyäni, mitä tehdä, suuntasin lähellä asuvien vanhempieni luokse. Tajusin, etten voi värjötellä pakkasessa vähissä juoksuvaatteissani kauaa.

Vanhempani eivät olleet kotona. Kylmyys alkoi hiipiä juoksukerraston alle. Olin läpimärkä hiestä ja pakkanen teki olon sietämättömäksi. Kylmä ja märkä kangas ihoa vasten. Sormista alkoi kadota tunto.

Suuntasin lähikauppa-Saleen. Salen tuulikaapissa oli ihan lämmin. Juttelin välillä kaupassa käyneiden pappojen kanssa, jotka jäivät ihmettelemään itsenäisyyspäivää kanssani.

Samalla pohdin, että olenkohan vähän liiankin mukavaan tottunut, kun pieni epämukavuus, kylmyys ja se, ettei kaikki menekään suunnitellulla tavalla, saa minut niin kovasti hämmentymään.

Liikaa mukavuudenhalua

Onko minusta tullut liian mukavuudenhaluinen? Enkä kestä enää sitä, ettei kaikki sujukaan mukavasti, joutuisasti, kivuttomasti ja ilman ponnistuksia? On niin helppoa siirtyä paikasta toiseen autolla, liikkua sisätiloissa, ettei vain tarvitse sietää kylmää. On helpompaa käyttää hissiä, ettei tule hiki tai syke nouse turhaan.

No en kyllä allekirjoita! Minä en ole pullamössöä, enkä sokerista!

Teknologia mahdollistaa monia asioita ja on tehnyt niistä helpompia. Minä en kaipaa tiskaamista käsin. Mielelläni ulkoistan homman pesukoneelle ja käytän ajan johonkin muuhun.

Minun lapsuudessani ei ollut kännyköitä ja koen, että ne ovat lisänneet turvallisuutta paljonkin: lapset saa kiinni lennosta. Toisaalta kännykkä on vähentänyt liikettä.

Jokatapauksessa: nykysuomalaisen ei tarvitse ponnistella päivittäin ravintonsa tai turvallisuutensa eteen, juosta kiinni ruokaansa tai kokea jatkuvaa uhkaa.

Haen hallittua epämukavuutta

Huomaan, että haen ponnisteluja muualta. Suorastaan kaipaan hallittavissa olevaa epämukavuutta. Menen treeneissä mielelläni epämukavuusalueelle ja rakastan treenin aiheuttamaa kipua. Räntäsateessa lenkillä ollessani tunnen olevani voittaja-ainesta. Tykkään käydä avannossa ja haastaa itseäni myös henkisesti vähän yläkanttiin niin, etten ihan aina tiedä etukäteen, että miten tässä käy.

En halua päästää itseäni liian helpolla ja uskon, että testaamalla rajojani valmistaudun tilanteisiin, joissa aidosti joutuisin sietämään ja taistelemaan.

Istuskelin kaupan tuulikaapissa märissä vaatteissani noin tunnin. Puhelimeni virkosi koomasta ja sain laitettua miehelleni viestiä. Tiesin kohta pääseväni lämpimään suihkuun. Ei minulla ollut hätää. Tunsin ylittäneeni itseni jälleen kerran. (Melkein) hallitun epämukavuuden kautta.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Voihan plantaarifaskiitti!