Koira – Miksi? Miksi ei?

Viime vuodet perheessämme on podettu koirakuumetta. Ehei, koirakuumeilija en ole minä, vaan erityisesti tytär. Toive koirasta on kytenyt jatkuvasti pinnan alla, eivätkä viimeaikoina tuttavaperheisiin ilmestyneet koiranpennut ole varsinaisesti auttaneet asiaa, päinvastoin. Viime viikolla koirakuume suorastaan leimahti, kun kotipihallamme vieraili pieni musta Labradoodlen pentu Tuittu.

Olen jotenkin ajatellut, että koirasta puhuminen ja oman koiran toivominen on jokin vaihe lapsen elämässä, ja se hiipuisi pikkuhiljaa. Oman koiran kaipuu menisi ohi. Mutta ei. Eilen asia nousi taas pintaan, ja sanotaan nyt näin, että koettiin suuria tunteita.

Tämän takia meillä ei ole koiraa

Suurin ja selkein syy, miksi koira on ollut nou-nou on minun eläinallergiani. Erityisesti reagoin kissoihin ja hevosiin, mutta kyllä koiratkin aiheuttavat oireita. Tai ainakin joskus aiheuttavat. Viimeaikoina en ole testaillut. Minulle on kerrottu, että tietyt rodut, kuten juuri tuo mainittu Labradoodle olisivat ns. allergiakoiria, jotka eivät aiheuta monelle allergisellekaan oireita. Aiheuttaisiko minulle?

Muitakin miinuspuolia nostin esille: koira sotkee ja siivota pitäisi enemmän. Ulkoiluttaa ja lenkittää pitäisi, vaikka räntää sataisi vaakatasossa. Aamuisin pitää nousta, eikä esim matkoille lähdetä tuosta vain. Koira sitoo ja vaatii huomiota. Koira pitää kasvattaa ja kouluttaa. Toisaalta onhan paljon myös plussapuolia, mutta, koska olen ollut tätä hanketta vastaan, olen yrittänyt nostaa näitä miinuspuolia esille, niin keskusteluissa perheen kesken, kuin omassa mielessänikin.

Plussat ja miinukset

Tiedän, että koiran ottaminen tarkoittaa vastuuta. Olen ollut vähän sitä mieltä, että miksi ottaa koira, kun nyt elämä on niin rentoa. Voi elää omien aikataulujen mukaan, ilman velvoitteita. Kyllähän koirasta vaivaa on!

Toisaalta tiedän, miten paljon koirakaveri merkitsisi teinin psyykkiselle, erityisesti tunne-elämän kehitykselle. Siinä olisi ystävä, joka on aina läsnä, kuuntelee ja luottaa. Tiedän, että koira ei ole tälle tytölle ohimenevä toive, vaan sitä on ajateltu ja haluttu vuosia. Ulkoiluttamisen kanssa tuskin olisi ongelmaa: kävelemmehän  joka päivä muutenkin vähintään pari lenkkiä. Siinä se koira kai menisi mukana.

Mitä ihmettä tässä nyt pitäisi tehdä? Kaatuuko koiran hoito lopulta kuitenkin meidän vanhempien niskaan, vaikka lapsi kuinka lupaisi ottaa koiranhoidosta vastuuta, ulkoiluttaa ja leikittää. Miten selvittää, tuleeko allergiaoireita vai ei? Mitkä ovat koiran omistamisen plussat ja miinukset?

Kuten huomaatte, en suhtaudu tähän asiaan ihan täysin tunteella. En kokenut aikoinaan kovin suurta vauvakuumettakaan, mutta silti nuo lapset halusin ja heitä toivoin. Ja hyvin heitä on tullut pidettyäkin. Vähän sama suhtautuminen on tähän mahdolliseen koiraan.

Nyt haluaisin kuulla teiltä, mitkä asiat puhuvat koiran hankkimisen puolesta? Mitä koiran omistajana saa? Mitä hyvää koira tuo, erityisesti lapsi/teiniperheeseen? Mutta haluaisi kuulla myös miinukset ja syitä, miksi meidän ei kannattaisi hankkia koiraa(muuta, kuin minun kyyninen suhtautumiseni asiaan).

Koiran plussat ja miinukset? Ja muita allergiaperheitä, joihin on hankittu koira? Miten toimitte?

Olisin kiitollinen kommenteista ja kokemuksistanne.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Nukutko korvatulpilla? Kannattaako?

Tuu someen: @ansaivo

Kommentit (56)
  1. Tämä oli kuin suoraan itse kirjoittamani. Täsmälleen samoja asioita on pohdittu ihan samantyylisessä tilanteessa.Juuri tänään keskusteltiin vakavasti taas asioista ja Havanna/Cotton nimenomaan seurakoirana nyt harkinnassa vähemmän allergisoimattomuuden takia. Teini-ikäinen tyttö ( kuopus) kovasti koiraa haluaa ja minä olen laittanut vastaan. Mielenkiinnolla seuraan siis vastauksia itsekin.
    Tuon kuulin myös hiljattain miten tärkeää teinille olisi tuo oman koiran kokemus, nyt ajattelenkin olenko itsekäs ja joustamaton kun en ole halunnut koiraa. Toki tuo on koko perheen päätös kun isosta asiasta on kyse .

  2. Meille koira tuli kun olin 12 ja halusimme pikkuveljeni kanssa koiran. Aloin kuitenkin hoitamaan koiraamme vasta 23-vuotiaana, jolloin otinkin hänet sitten omaan kotiini loppuelämäkseen. Sitä ennen kiinnostus oli lähinnä rapsuttelussa ja leikittämisessä.

    Niin se teini-ikä vei ja ei ollut aikaa lenkitellä koiraa kun piti viettää kavereiden kanssa aikaa.

    Suosittelen kuitenkin lämpimästi koiran hankkimista, koska se antaa enemmän kuin ottaa. Ja kun lenkittäjiä on useampi vastuuta on helppo jakaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *